Herätys, ahdistus ja toivo - matkani Aktivistimummoksi

Aktivistimummo Seija Kurunmäki kertoo blogissaan oman ilmastotietoutensa heräämisestä, ilmastoahdistuksesta ja toivosta. Hän kertoo myös Aktivistimummot-liikkeen synnystä. Blogi toimii alustuksena Espoon kaupungin Hiilijalanjäljillä- tapahtuman esitykseen 1.6.2022 klo 17.

Olin pohjalaisen 6-lapsisen yrittäjäperheen toinen lapsi. Ensimmäisenä koulupäivänä otin pyörän tarakalle uuden koululaukkuni ja ajoin reilun kahden kilometrin koulumatkan. Pyörä oli jäänyt isosiskolta pieneksi. Äiti oli ommellut koulumekkoni. Ensimmäistä koululaukkuani käytin neljä vuotta, oppikouluun menoon saakka.  Elettiin aikaa, jolloin säästäväisyys oli iso arvo.

Uusiutuvia luonnonvaroja käytettiin 60-luvulla Suomessa niin, että ne hyvin riittivät koko vuoden tarpeeseen.

Kulutus oli kasvanut vähän yli uusiutuvien luonnonvarjojen vuonna 1973, kun täytin 17 vuotta. Hankin itsekin innolla uusia vaatteita. Farkkujakin lähes joka vuosi. Olin silloin kouluneuvoston jäsen. Siellä ei puhuttu ilmastonmuutoksesta eikä ilmastoahdistuksesta. Huolta kannettiin koulutyön lisäksi TV:ssä nähdystä Biafran nälänhädästä. Se oli tosin helppo unohtaa, “koska se oli niin kaukana” eikä tv:ssäkään asia ollut kovin usein.

Vuonna 1973 läpikäytiin öljykriisi. Silloin sammuteltiin valoja, lämmitettiin öljylämmitystaloa enemmän omilla puilla, kun oltiin huolestuneita siitä, että öljyä ja lämpöä riittää. Silloin ei oltu huolissaan ilmastosta.

70-luvun alkuvuosiin asti kulutimme Suomessa luonnonvaroja kohtuudella eli vain sen verran kun yksi maapallo pystyi niitä tuottamaan.

Opiskellessani vuodesta 1976 alkaen elintarviketieteitä Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa, tapasin neuvontaopin luennoilla saman tiedekunnan limnologeja sekä heidän karismaattista professorinaan Pekka Nuortevaa.  Jotkut opiskelijoista oli mukana Koijärveä pelastamassa 1979. Arvostin heidän aktiivisuuttaan, vaikka en olisi itse uskaltanut ryhtyä viranomaisia ja maanomistajia uhmaamaan.

80-luvulla elettiin kulutuksen tosi hulluja vuosia - niin minäkin

Kun valmistuin 80-luvun alussa, suomalaisen keskimääräinen luonnonvarojen kulutus ylitti jo reilusti maapallon kantokyvyn. 80-luvulla elettiin velkarahaan perustuvaa talouskasvua ja jälkikäteen ajateltuna kulutuksen tosi hulluja vuosia. Samaan kulutushuumaan upposin itsekin. Olihan se kahden akateemisen työssäkäyvän 3-lapsisessa taloudessa mahdollista ja jopa normitapa elää. Olkoonkin, että molempien perheen vanhempien lapsuuden perustana oli säästäväisyys ja köyhyyskin. Ehkä innostuimme kulutusjuhlaan juuri siksi? Mediassa esiteltiin rikkaiden hankkimia hienoja autoja. Itsekin ajoin työmatkoja Espoosta Pasilaan Amerikan autolla. Olin iloinen, että minulla oli käytössä firman parkkipaikka, kadulle sen koslan parkkeeraaminen olisi ollut tosi vaikeaa.

90-luvun alkaessa näytti tuhlailusta tulleen valtavirtaa. Silloin myös kulutuksen kääntöpuoli eli puhe ilmastosta ja luonnon köyhtymisestä lisääntyi. Puhuttiin muustakin kuin takavuosien otsonikadosta. Yritykset alkoivat tehdä vastuullisuusraportteja. 

Ilmastopuheen kärjen katkaisi 90-luvun lama. 1991 tehtiin suuri devalvaatio ja Neuvostoliiton kauppa romahti. Vaikka taloushuolet vähensivät ilmastopuhetta, taloustilanne vähensi kulutusta.  Onneksi.

2000-luvulla yritykset heräsivät vastuullisuuteen

Olin isossa viestintätoimistossa töissä 2000-luvun alusta lähtien.  Ruoka-ja terveysviestinnän rinnalle nousi vastuullisuusviestintä. Yritykset näkivät, että kuluttajia kiinnostaa yritysten vastuullisuus ja mm kasvihuonepäästöt. Myös kiinnostus tuotteiden alkuperään kasvoi.  Tuloksia huolestuttavasta ympäristön tilasta alkoi tulla ja niistä viestittiin hyvin. Osa ihmistä alkoi toimia omassa elämässään säästävämmin. Osa vähätteli ja piti ilmastopuhetta vouhotuksena ja ilmiöitä normaaleina säätilojen vaihteluna.

Vuonna 2005 perustin kollegan kanssa oman viestintään ja tutkimukseen erikoistuneen yrityksen. Siellä otimme terveys- ja ruokaviestinnän rinnalle erikoistumisalueeksi aiheet: vastuullisuus ja kestävä kehitys. Tieto lisääntyi, kun pääsin mukaan aiheeseen liittyviin kehitysprojekteihin. Itselle tärkeä kumppanuus oli Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA. Sen yksi tavoite oli Suomen ruokaviennin kasvattaminen.  Hankkeessa katsottiin tulevaisuuteen ja huomioitiin lisääntyvä huoli luonnon tilasta ja ruoan riittävyydestä.

Skenaariohanke toi herätyksen vuonna 2008

Tulevaisuuksia luodattiin ammattimaisesti vedetyn skenaariohankkeen turvin. Se avasi silmäni. Skenaariohankkeen ohjausryhmässä teki töitä monipuolinen joukko tutkijoita ja ilmastonmuutoksen ymmärryksen edelläkävijöitä.  Mieleen jäi erityisesti  toimittaja Pasi Toiviainen, joka esitteli mediassakin todella pessimistisiltä kuulostaneita skenaarioita, jos nykyinen meno jatkuu.  Nyt voi todeta, että ne skenaariot ovat toteutuneet – vielä ennustettuakin huolestuttavampina.

ERA-ohjelman loppuraportissa esittelimme tulevaisuusajatukset jäsennettynä matriisiin kahden ulottuvuuden, ilmastonmuutoksen rajuuden ja poliittisen toiminnan kautta.

Silloin tuntui varmalta, että viisaat päättäjät, maiden välinen yhteistyö sekä pakottava lainsäädäntö toimii niin tehokkaasti, että pahimpien skenaarioiden ennustama kriisi ja tuhoutuva maailma pystytään välttämään.

Se hanke herätti minut. Aloin seurata alan keskustelua ja uusia avauksia. Innostuin Ajatushautomo Demoksen työstä, joka konkretisoi hienosti, mihin me länsimaissa ja koko maailmassakin olemme menossa. Hyvää ja pelottavaakin materiaalia esitti myös Ilmastoasioihin sittemmin keskittynyt USA:n entinen varapresidentti Al Gore, kun kävi Suomessa Nordic Business Forumin tilaisuudessa 2011.  

Pariisin sopimus loi orastavaa toivoa 2015

Uutta toivoa toi Pariisissa vuonna 2015 järjestetty ilmastokokous, jossa solmittiin oikeudellisesti sitova maailmanlaajuinen ilmastosopimus, jonka allekirjoitti 195 maata.  Ilmastosopimuksen tavoite oli pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan. Sopimuksen osapuolta on pyrittävä toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen.

Eläköityminen toi aikaa ja lapsenlapset motivaatiota

Suomi 100-juhlavuoden ison projektin jälkeen olin suunnittelemassa työelämän kiireestä luopumista ja paluuta yrittäjäarkeen. Päätöstä vauhditti ensimmäisten lapsenlasten syntyminen vuonna 2017.

Työelämästä poisjäänti herätti myös halun pitää yllä työssä neljän vuosikymmenen aikana syntyneitä monipuolisia ja osaavia verkostoja. Monilla oli lapsenlapsia, mutta ei enää arjen työelämän kiireitä. Osaaminen ja verkostot heillä oli sekä koulutuksen tuoman osaamisen lisäksi kokemusta (lue: mummoviisautta) ja iso huoli maapallon ja lastenlasten tulevaisuudesta.

Ahdistus iski  2018 -  IPCC -raportti ja Greta Thunberg

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n lokakuussa 2018 oli korutonta luettavaa. Maailma sai tietää, että  ilmastopolitiikan kunnianhimoa on nostettava, mikäli valtiot haluavat pyrkiä kohti 1,5 asteen tavoitetta Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti. Kansalliset päästövähennyslupaukset eivät riitä.  
Moni niin nuori kun vanhakin huolestui. Erityisesti nuorten lisääntyvästä ilmastoahdistuksesta saimme kuulla niin mediassa kuin lähipiirissäkin.

Ruotsista lähti ilmiö Greta Thunberg, joka nousi julkisuuteen elokuussa 2018 yhden hengen mielenosoituksella Ruotsin valtiopäivätalon edustalla. Ilmiö kasvoi maailmanlaajuiseksi Fridays for Future-ilmiöksi, johon osallistui alussa erityisesti nuoria.

Ahdistuksesta toivoon 2019

Ihmettelimme ystävien kanssa, miksi aikuiset ja vanhempi väki on hiljaa. Jos nykymeno jatkuu ja omilla toimilla pahennamme luonnon tilaa, miten selitämme sen 20 vuoden kuluttua lapsenlapsillemme.

“Mummo, miksi ette tehneet mitään silloin 2020-luvulla, kun vielä olisi voinut muuttaa suuntaa. “

Kaivattiin sekä malttia että nopeita tekoja. Niin rohkeutta kuin empatiaakin.
Syntyi Aktivistimummot-liike.

Nuorten ja median aktivoitumisen myötä myös denialistien ääni tuntui kovenevan. Ilmassa oli vastakkainasettelua, joka vei kaikkien energiaa.  Tajusimme, että nyt kaivataan sekä malttia että nopeita tekoja. Tarvitaan osaavaa ja rohkeaa aikuisten ryhmää, joka vaikuttaa päättäjiin ja luo turvaa lapsille ja lapsenlapsille. Syntyi Aktivistimummot-liike.
Oli hienoa kokoontua ryhmässä, jossa pääsi monelta kannalta pohtimaan tekoja, joilla voimme vaikuttaa.

Ryhmän syntysanat sanottiin ääneen ja somessakin tammikuussa 2019, jolloin pienellä porukalla kokoonnuimme Sitran ERÄtauko-keskusteluun. Ryhmä laajeni 12 mummon moniammattilliseksi perustajajoukoksi. Yhteisvoimin teimme raamit ja tavoitteet Aktivistimummot-liikkeelle.  Raamit kirjasimme manifestiksi. Kiteytimme pääviestit: toivo, kohtuus ja teot.  Julkistimme liikkeen nettisivut ja facebook-kanavan 23.10.2019. Lue lisää www.aktivistimummot.fi

Paljon tehtävää. Yhteistyö kantaa.

Nämä kaksi ja puoli vuotta ovat olleet antoisia.  Olemme toteuttaneet tietoa lisääviä tapahtumia, aktivoineet energian säästöön, palkinneet edelläkävijöitä, haastaneet päättäjiä, keränneet rahaa suojeltavaan Mummonmetsään ja innostaneet mediassa lisää mummoja ja mummohenkisiä mukaan, niin Suomessa kuin maailmalla. 
Ryhmämme Facebookissa on yli  6000-päinen ja twitterissäkin äänemme kuuluu.

Mitä olemme saaneet aikaan ja mitä on suunnitteilla?

Siitä lisää Espoon Hiilijalanjäljillä-tapahtumassa 1.6.2022. Tule mukaan.

Seija Kurunmäki
seija.kurunmaki@kuule.fi
Aktivistimummot-liike