Sähköpyörä on autoni

Aktivistimummo Armi Temmes (66v.) kertoo, miten hänestä, entisestä autoilijasta tuli ensin pyöräilijä ja sitten sähköpyöräilijä. Hänelle pyöräily on sekä kuntoilua että helppoa ja nautinnollista matkantekoa. Ja mikä parasta! Se on erittäin ilmastoystävällistä. Sekä me Aktivistimummot että Pyöräliitto innostamme kaiken ikäisiä hyppäämään satulan selkään.

Pyöräily on nuoresta pitäen ollut minusta mukava liikkumisen muoto. Pyörä vie eteenpäin nopeammin kuin kävely, mutta pyöräillessä ehtii nähdä enemmän kuin autoillessa. Pääkaupunkiseudulla työmatkat sujuivat pyörällä varsin kätevästi aina silloin kun meni omalle toimistolle, jossa pystyi vaihtamaan vaatteet ja peseytymään ennen töiden aloittamista.

Totuin kuitenkin autoiluun, kun kymmenen vuoden ajan työpaikkani oli yli 60 kilometrin päässä ja niin perheeseen jäi toinen auto, vaikka työpaikka siirtyi lähemmäksi. Sitten kyllästyin siihen, että autoni oli niin vähällä käytöllä (ja kulut juoksivat) ja luovuin siitä. Jatkoin työmatkapyöräilyä, mutta aloin harmitella sitä, että pyörä jäi kotiin aina kun työt veivät oman toimiston ulkopuolelle, mihin ei voinut mennä umpihikisenä. Ikääkin alkoi tulla ja polvet olivat välillä vähän kipeät. Silloin tein kaupat sähköpyörästä, enkä ole katunut. Sillä jaksaa ajella suunnilleen mihin vain pääkaupunkiseudulla, eikä ole aivan uupunut perille tullessa. Valitsin tukevan kaupunkipyörän, jonka selkään pääsee ilman korkeaa jalannostoa ja jossa ajoasento on luontevan pysty.

Kaupassa käynti onnistuu myös mainiosti pyörällä. Hyvät pyörälaukut vetävät tavaraa ihan riittävästi, ellei ahnehdi ihan koko viikon ruokia kerralla. Pyörän kanssa unohtuvat pysäköintiongelmat – sen saa melkein joka paikassa aivan lähelle kohdetta. Kunnon lukot ja irrotettava ”ajotietokone” (pieni palikka, jossa sähkökatkaisin ja nopeusnäyttö) ovat ainakin toistaiseksi ehkäisseet varkaudet.

Muutaman vuoden jälkeen rohkaistuin kokeilemaan talvipyöräilyä. Hyvät nastarenkaat pitävät jäisellä tiellä, mutta paksussa lumessa tai jääsohjossa ajaminen keikuttaa pyörää minulle liian pelottavasti. Vähälumisina talvina pystyn ajelemaan paljonkin ja huonon kelin tullen jätän pyörän suosiolla kotiin.

Kaikilla keleillä ajaminen on edellyttänyt vaatetuksen kehittämistä, mutta se on oman tarinansa aihe. Samoin oma tarinansa on pyörän huolto, johon palaan. Tyypillinen asuni on vedenpitävä kuoriasu, jonka voi pukea sisävaatteiden päälle. Kun sen riisuu, voi mennä konserttiin, seminaariin tai ravintolaan ihan hienosti pukeutuneena.

Monet kysyvät minulta onko pyöräily minulle kuntoilua vai ekoteko. Se ei ole kumpaakaan, mutta hiukan molempia. Lisäksi pyöräily on äärimmäisen kätevä tapa liikkua pääkaupunkiseudulla – moneen paikkaan pääsee nopeammin kuin julkisilla kulkuneuvoilla tai jopa autolla. Suosittelen sähköpyörää kulkuneuvoksi mummoille ja vaareille!

Armi Temmes
Aktivistimummo

Satulaan (www.satulaan.fi) on Pyöräliiton hanke, jonka tavoitteena on lisätä yli 50-vuotiaiden pyöräilyä, parantaa pyöräilyturvallisuutta ja vähentää yksinäisyyttä matalan kynnyksen kerhotoiminnan kautta.