Aktivistimummot palkitsevat ilmastotekojen edelläkävijöitä

Pelargonia-tunnustus Työeläkevakuutusyhtiö Varmalle

Vuosi sitten perustettu Aktivistimummot-liike palkitsee isoja ja pieniä tekoja, jotka osoittavat tekijänsä ottaneen ilmastomuutoksen tosissaan ja innostavat yhä uusia tahoja vaikuttavien tekojen tielle.  Mummojen ensimmäinen Pelargonia-tunnustus myönnetään Työeläkevakuutusyhtiö Varmalle, joka muuttaa kaiken sijoitustoimintansa hiilineutraaliksi niin, että fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee. 

”Me Varmassa iloitsemme, että Aktivistimummot päättivät antaa ensimmäisen tunnustuksensa juuri meille. Teemme työtämme sekä ihmisille, jotka ovat työssä nyt että niille, jotka ovat jo eläkkeellä - sekä tuleville sukupolville, joka vielä odottavat työelämään tuloa. Mummojen palkinto osoittaa, että vastuullinen toimintamme on huomattu ja sitä arvostetaan", sanoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto.

Ensimmäisen Pelargonia-palkinnon saaja, Suomen suurin eläkevakuuttaja Varma, 43,6 miljardin euron sijoitusomaisuuden haltijana on vaikuttava toimija. ”Kun Varman kokoinen yritys julkaisee suunnitelman ja aikataulun sijoitusomaisuutensa muuttamiseksi hiilineutraaliksi, sillä on valtava ohjaus- ja esimerkkivaikutus rahoitusmarkkinoilla ”, aktivistimummo Seija Kurunmäki perustelee valintaa. Valintaan vaikutti myös läpinäkyvyys ja tapa, jolla Varma on viestinyt asiasta ja sen merkityksestä.

– Suuri osa viidestätuhannesta Aktivistimummosta on eläkkeensaajia. He voivat nukkua yönsä rauhassa, kun tietävät, että myös oma eläke maksetaan hiilineutraalien sijoitusten tuotoista, Kurunmäki jatkaa. 

Varman ilmastotyö

Varma aloitti vuonna 2019 raportoinnin ilmastoriskeistä TCDF:n (Task Force on Climate related Financial Disclosures) mukaan. Varma teki sijoituksilleen skenaarioanalyysin osakesalkun päästövaikutuksista ilmaston lämpenemiseen. Varma kannustaa myös sijoituskohteitaan kertomaan ilmastoriskeistä ja -mahdollisuuksista TCDF-kehyksen mukaan. 

Varma liittyi myös ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä kansainväliseen PPCA-aloitteeseen, jonka tarkoitus on edistää luopumista hiilivoimasta. YK:n alainen vastuullista sijoittamista edistävä PRI nosti Varman vastuullisten sijoittajien kärkijoukkoon kansainvälisessä vertailussa.

”Sijoituspäätöksillämme rakennamme maailmaa, joka on turvallinen ja kestävä myös tuleville sukupolville. Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää meiltä sijoittajilta toimintaa, jonka seurauksena fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee. Uskomme, että hiilitehokkailla ja päästöjään vähentävillä sijoituskohteilla on myös parhaat edellytykset menestyä”, toteaa Varman vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela.

Varman tavoitteena on tehdä koko sijoitussalkusta hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

Varma sijoittaa kohteisiin, jotka mahdollistavat päästövähennykset ja sopeutumisen ilmaston lämpenemisen aiheuttamiin muutoksiin. Lisäksi Varma sitoutuu edistämään rahoitusmarkkinoiden yhteistyötä ja toimii kansainvälisissä yhteistyöaloitteissa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Aktivistimummot toivon asialla

Aktivistimummot haluavat turvata kaikille lapsenlapsille maailman, jossa voi elää. Aktivistimummot arvostavat kaikenkokoisia tekoja ilmastonmuutoksen torjunnassa. Mummoja huolestuttaa, että ilmastopuheessa toivoa antavat hyvät uutiset jäävät huonojen uutisten jalkoihin.  Se on omiaan lisäämään yleistä ilmastoahdistusta ja toivottomuutta. Ilmastonmuutosta hillitsevät teot ja niistä kertominen sen sijaan lisäävät toivoa ja rohkaisevat ihmisiä toimintaan.

Syksyllä 2019 kahdentoista isoäidin perustama Aktivistimummot-liike kasvoi parissa kuukaudessa yli viiden tuhannen henkilön Facebook-ryhmäksi. Aktivistimummot järjestävät tilaisuuksia, välittävät tietoa ja aktivoivat vuoropuheluun innostaen päättäjiä, yrityksiä ja kuluttajia ilmastotekoihin.  

 

Lisätietoja ja kuvia

Varma: Katri Viippola, johtaja, HR, viestintä ja vastuullisuus, katri.viippola@varma.fi, 0400 129 500 
Aktivistimummot: Seija Kurunmäki, seija.kurunmaki@kuule.fi, 0400 460894

www.aktivistimummot.fi

 Lue Varman tiedote

 

 

Edellinen
Edellinen

Aktivistimummo ilman omia lapsia

Seuraava
Seuraava

Ilmastokriisi on kohdattava - yhdessä