”HARVOIN JA HARTAASTI” ja muita Aktivistimummojen energiansäästövinkkejä”
Aktivistimummot laittavat omalla viestintäkampanjallaan kortensa kekoon viikolla 40 alkavaan Astetta alemmas -energiansäästökampanjaan. Mummot ovat muotoilleet ”mummoviisauksia”, jotka ovat tarjolla vapaasti jaettaviksi somekanavissa. Aktivistimummot muistuttavat keväällä aloittamansa kampanjan hengessä: Lopetetaan tuhlaus ja ryhdytään kohtuukäyttäjiksi.
”Elämässä on paljon mukavia asioita, jotka eivät vaadi ollenkaan tai hyvin vähän fossiilienergiaa, aktivistimummo ja energiansäästökampanjan koordinaattori Eeva-Riitta Piispanen muistuttaa. On myös asioita, joissa tuhlauksen vähentäminen ei ollenkaan vähennä elämänlaatua, päinvastoin. Asuntojen astetta tai paria alempi lämpötila tuntuu miellyttävältä, pyöräily ja kävely ovat paitsi energiaa säästäviä, myös terveyttä edistäviä. Yhdessä syöminen ja saunominen ja vähemmän lämmitetyissä tiloissa oleskelu villasukat jalassa lisäävät yhteenkuuluvuutta. Monista energiaa tuhlaavista tavoista, kuten pitkistä suihkuista ja turhasta autoilusta, on mahdollista luopua.
”On realismia, että meillä on myös energiaa vaativia tarpeita, joista on kerralla tai kokonaan vaikea luopua. Työ- ja perhesuhteet tai terveys voivat vaatia matkustamista aika ajoin. Maaseudulla sujuvan julkisen liikenteen puuttuessa autoilu on ainut keino kulkea ja välttämättömät syyt pakottavat myös joskus lentämään”, Piispanen kertoo. Vaikka itsellä olisikin varaa jatkaa energian käyttöä kuten ennenkin, kohtuukäyttö ja energiankäytön järkevä ajoitus koituvat energiapulassa kaikkien eduksi.
Kolme keväällä lanseerattua keinoa pätee edelleen
Keino nro 1: Huoneiston lämpötila. Lämpötilan alentaminen yhdellä asteella tarkoittaa 5 prosentin säästöä lämmityskuluissa. Julkisissa tiloissa lämpötilaa voi laskea reippaammin.
Keino nro 2: Vähennä autoilu minimiin, käytä julkisen liikenteen vähäpäästöisiä mahdollisuuksia, kävele ja pyöräile. Nopeudet pienemmiksi ja autottomia päiviä useammin kuin kerran vuodessa. Vähäpäästöisen julkisen liikenteen ja joukkoliikenteen kehittäminen on välttämätöntä.
Keino nro 3: Mummoviisas vinkki kuluttavan elämäntavan muuttamiseen, kuten ahkeran lentämisen ja sähkösaunan lämmittämisen vähentämiseksi on yksinkertainen: Harvoin ja hartaasti.
Mummoviisauksista meemejä
Aktivistimummot uskovat viestinnän voimaan. Tällä kertaa mummoviisaudet kiteytettiin sananlaskumuotoisiksi meemeiksi, joiden toivotaan leviävän maailmalle.
Makupaloiksi viisi mummoviisautta:
Harvoin ja hartaasti, sanoi mummo, kun sähkösaunaa lämmitti.
Nauranpa lämpimikseni, sanoi mummo, kun sisälämpötilan alensi.
Ja nyt painetaan villaisella, sanoi mummo, kun lisää sukkia kutoi.
Aktivistimummot-verkosto perustettiin syksyllä 2019. Perustajajoukossa on ilmastoasiantuntijoita, lääketieteen huippuosaajia, energia-asiantuntijoita, tutkijoita, viestinnän ammattilaisia, toimittajia, kirjailijoita, luonnontieteilijöitä, rahoitusalan asiantuntijoita. ”Me Aktivistimummot teemme työtä, jotta lapsenlapsille jäisi maailma, jossa voi elää. Mummoviisaudella tarkoitamme aikuisten vastuuta sekä kohtuuden ja toivon sanomaa. Me muutamme oman ahdistuksemme teoiksi, mutta vältämme lisäämästä pienten lasten ahdistusta,” verkoston kokoaja, aktivistimummo Seija Kurunmäki muistuttaa.
Lisätietoja antaa ja asiantuntijoille osoitettavat haastattelupyynnöt välittää: Eeva-Riitta Piispanen,
0400 478 016 eevis@piispanen.fi
Kampanjakoordinaattori, Aktivistimummot
www.aktivistimummot.fi