Muoti on ajattelua

Dosentti Annamari Vänskä työskentelee muodintutkimuksen professorina Aalto-yliopistossa. Hän antaa blogissaan uusia näkökulmia muotiin muistuttaen, että pikamuoti ei ole muotia. Koko sana on harhaanjohtava. Aktivistimummoilla on tärkeä rooli, kun arvotamme vaatteisiin liittyviä asioita uudelleen ja samalla hillitsemme ilmastonmuutosta. Muodilla on arvoa, “pikamuodilla” ei. Voimme yhdessä olla se muutos, jonka haluamme muodissa nähdä.

Vaateteollisuuden saastuttavuus yhdistetään ilmastonmuutokseen. Syytettyjen penkille on asetettu niin sanottu ”pikamuoti” (fast fashion). Sitä pidetään suurimpana syynä tuhlailevaan ostokäyttäytymiseemme ja siihen, että tekstiilijätevuori kasvaa. Onkin totta, että koko EU:n alueella vaatteita ostetaan nyt 65 % enemmän kuin vuonna 2000. Suomalaiset kuluttavat vaatteisiin ja kenkiin yli 100 € enemmän vuodessa kuin keskiverto EU-kansalainen. Jokainen suomalainen myös heittää 14 kiloa vaate- ja tekstiilijätettä vuodessa pois. Tästä määrästä noin 9 kiloa menee roskiin ja vain noin 5 kiloa kierrätykseen. Vaatteita siis hankitaan ja heitetään pois enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Vaatteita hankitaan ja heitetään pois enemmän kuin koskaan ennen

Huoli jätteen määrästä on aiheellinen ja ongelma todellinen, mutta keskustelussa monet asiat menevät sekaisin. Pyrin korjaamaan tässä tekstissä erityisesti ymmärrystä siitä, miksi sana ”pikamuoti” on harhaanjohtava ja miksi sitä ei ylipäänsä pitäisi käyttää. Tämä on tärkeää, jotta pääsisimme käsiksi vaateteollisuuden ongelmiin ja jotta jokainen voisi osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan. 

 Suurin virhe on siinä, että ”pikamuoti” yhdistetään ”muotiin”

Suurin virhe on siinä, että ”pikamuoti” yhdistetään ”muotiin”, vaikka näillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä keskenään. Muoti piirtää kuvaa ajasta ja ihmisestä ja sen arvo on aineetonta. Muodilla on kyky tehdä asiasta tai objektista erityinen liittämällä siihen esimerkiksi sellaisia seikkoja kuin suunnittelijan kädenjälki, suunnittelijaan liittyvät mielikuvat, tarinat, historia, tunteet. Muodilla on myös kyky pitää objekti elossa. Vaikka vaate vanhenee, se ei muutu kelpaamattomaksi. Muodin eteen olemme myös kuluttajina valmiita tekemään työtä: haluamme, että vaate säilyy mahdollisimman pitkään. Ja jos oma kiinnostuksemme loppuisikin, joku toinen haluaa vaatteen ja on valmis myös maksamaan siitä. Vaatteella, jolla on muodin arvo, on siten myös potentiaalia elää kauan. Vaatteesta voi tulla henkilökohtaisesti tärkeä muisto tai, jos hyvin käy, klassikko tai vintagea, jolloin se saattaa päätyä jopa muodin historiaan. Tällaisen vaatteen tulevaisuus kiinnostaa meitä: mietimme, kenelle haluamme sen antaa ja millaista tarinaa haluamme vaatteen kautta itsestämme jälkipolville välittää.

Pikamuodilla ei ole tällaista arvoa – tai pikemminkin: vaatteen arvo on sen kertakäyttöisyydessä. Pikamuodin käsitteen alle sijoittuvia vaatteita ei haluta säilyttää, vaan niistä halutaan päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Niitä ei vaalita, koska ne eivät kerro suunnittelijasta tai meistä itsestämme mitään erityistä, eikä vaatteisiin liity merkityksellisiä tunteita tai tarinoitakaan. Ne ovat historiattomia ja tunteettomia – aivan kuten ne tuottanut kasvoton ja suunnittelijaton järjestelmäkin. Vaatetta ei ole tarkoitettu elämänmittaiseksi kumppaniksi, saati sukupolvelta toiselle siirrettäväksi aarteeksi. ”Pikamuoti” onkin rahallisen arvon synonyymi. Yhtäältä sana viittaa nopeuteen ja mahdollisimman alhaisiin tuotantokustannuksiin ja toisaalta mahdollisimman alhaiseen kuluttajahintaan. Maksun jälkeen vaate muuttuu monessa mielessä (ongelma)jätteeksi, jota kukaan ei halua; emme me itse eikä kukaan muukaan, kuten massiiviset tekstiilijätevuoret käsin kosketeltavasti demonstroivat.

”Pikamuoti” yhdistyy virheellisesti muotiin siitäkin huolimatta, että termillä on alun perin tarkoitettu vaatteiden massatuotannon taloudellista tehostamista pilkkomalla tuotanto osiin. Syy siihen, että vaateteollisuudesta on tullut yksi saastuttavimmista teollisuudenaloista, liittyy siihen, että muutos teki tuotannosta todellisen logistiikkasirkuksen. Vaatteita ei valmisteta yhdessä paikassa, vaan alihankintoina ympäri maailman. Keskeneräiset tuotteet vaeltavat maasta tai jopa mantereelta toiselle työvaiheittain. Kankaat kudotaan ja värjätään yhdessä paikassa, vaate valmistetaan toisessa ja viimeistellään kolmannessa. Napit, nepparit, vetoketjut ja pesulaputkin laitetaan paikoilleen eri paikoissa riippuen siitä, missä työ tehdään edullisimmin. Vaatteita ei myöskään myydä siellä, missä ne valmistetaan. Kuluttajalle, ja usein jopa vaatteen teettävälle yritykselle, tuotantoketju jää hämärän peittoon.

Vaatteita pestään liikaa ja väärin eikä niitä korjata vaan heitetään pois uuden tilalta

Vaikka tuotantoketjussa on paljon korjattavaa, mikään ei muutu, jos tuijotamme vain sitä. Joidenkin laskelmien mukaan on nimittäin niin, että vaatteen kokonaishiilijalanjäljestä yli kolmasosa tulee kuluttajilta. Siis sen jälkeen, kun tuote on ostettu. Laskelma sisältää vaatteen pesun, kuivauksen ja hävittämisen. Vaatteita pestään liikaa ja väärin eikä niitä korjata vaan heitetään pois uuden tilalta. Yksikään näistä ongelmista ei poistu tuotantoketjua muuttamalla. Ne korjaantuvat vain omaa käyttäytymistämme ja ajatteluamme muuttamalla. Muodin kohdalla näin onkin: vaate, jolle annamme arvoa, on myös vaate, jota haluamme vaalia varoen niin, että se säilyisi.

Jotta kestämättömälle pohjalle sadan vuoden aikana rakennettu (vaate)tuotanto muuttuisi, ajattelumme on muututtava. Vain näin myös käyttäytymisemme voi aidosti muuttua. Ensiaskel todelliseen muutokseen lähtee siitä, että luovumme harhaanjohtavan ”pikamuoti” -sanan käytöstä. Vaikka maailma ympärillämme tuntuu muuttuvan yhä nopeammin, harva asia muodissakaan on pikaista. Näin ei voisi ollakaan, sillä muoti on ennen muuta ajattelua ja ajattelu on aina hidasta. Ajatteleminen edellyttää paneutumista, tutkimista, kykyä ratkaista ongelmia. Muoti on luovuuden kieli, joka antaa muodon uusille näkemisen ja kokemisen tavoille vuoropuhelussa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Se piirtää myös ihmisen ääriviivoja ja esittää jatkuvasti kysymyksiä siitä, keitä me olemme ja keiksi haluamme tulla. 

Meidän täytyy yhdessä olla se muutos, jonka haluamme muodissa nähdä.

Muotiin liittyvän keskustelun vieminen uudelle tasolle ei ole helppoa, sillä siinä joudumme katsomaan peiliin. Joudumme kyseenalaistamaan tutun ja turvallisen ja opettelemaan kokonaan uudenlaisen tavan ajatella ja toimia. Tämä ei kuitenkaan ole mahdotonta, sillä muoti on ytimeltään muutoksen voimaa. Muutos ei koskaan tapahdu yksin, vaan yhdessä muiden kanssa. Vaikka muoti liitetäänkin useimmiten yksilöllisyyteen, sen todellinen arvo on joukkovoimassa. Muodin tärkein viesti on, että se tuo yhteen ja yhdistää. Muoti voi olla navigointia sameilla vesillä epävarman tulevaisuuden edessä. Mutta samalla se on myös navigointia toiveikkailla vesillä. Muoti on aina sen pohtimista, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Muoti on tulevaisuuden tekemistä. Se on mahdollisuus muuttaa tulevaa. Meidän täytyy yhdessä olla se muutos, jonka haluamme muodissa nähdä.

Annamari Vänskä, FT, dosentti, työskentelee muodintutkimuksen professorina Aalto-yliopistossa

Kuva: Merja Yeung