Sähköpyörä on autoni

Aktivistimummo Armi Temmes (66v.) kertoo, miten hänestä, entisestä autoilijasta tuli ensin pyöräilijä ja sitten sähköpyöräilijä. Hänelle pyöräily on sekä kuntoilua että helppoa ja nautinnollista matkantekoa. Ja mikä parasta! Se on erittäin ilmastoystävällistä. Sekä me Aktivistimummot että Pyöräliitto innostamme kaiken ikäisiä hyppäämään satulan selkään.

Pyöräily on nuoresta pitäen ollut minusta mukava liikkumisen muoto. Pyörä vie eteenpäin nopeammin kuin kävely, mutta pyöräillessä ehtii nähdä enemmän kuin autoillessa. Pääkaupunkiseudulla työmatkat sujuivat pyörällä varsin kätevästi aina silloin kun meni omalle toimistolle, jossa pystyi vaihtamaan vaatteet ja peseytymään ennen töiden aloittamista.

Totuin kuitenkin autoiluun, kun kymmenen vuoden ajan työpaikkani oli yli 60 kilometrin päässä ja niin perheeseen jäi toinen auto, vaikka työpaikka siirtyi lähemmäksi. Sitten kyllästyin siihen, että autoni oli niin vähällä käytöllä (ja kulut juoksivat) ja luovuin siitä. Jatkoin työmatkapyöräilyä, mutta aloin harmitella sitä, että pyörä jäi kotiin aina kun työt veivät oman toimiston ulkopuolelle, mihin ei voinut mennä umpihikisenä. Ikääkin alkoi tulla ja polvet olivat välillä vähän kipeät. Silloin tein kaupat sähköpyörästä, enkä ole katunut. Sillä jaksaa ajella suunnilleen mihin vain pääkaupunkiseudulla, eikä ole aivan uupunut perille tullessa. Valitsin tukevan kaupunkipyörän, jonka selkään pääsee ilman korkeaa jalannostoa ja jossa ajoasento on luontevan pysty.

Kaupassa käynti onnistuu myös mainiosti pyörällä. Hyvät pyörälaukut vetävät tavaraa ihan riittävästi, ellei ahnehdi ihan koko viikon ruokia kerralla. Pyörän kanssa unohtuvat pysäköintiongelmat – sen saa melkein joka paikassa aivan lähelle kohdetta. Kunnon lukot ja irrotettava ”ajotietokone” (pieni palikka, jossa sähkökatkaisin ja nopeusnäyttö) ovat ainakin toistaiseksi ehkäisseet varkaudet.

Muutaman vuoden jälkeen rohkaistuin kokeilemaan talvipyöräilyä. Hyvät nastarenkaat pitävät jäisellä tiellä, mutta paksussa lumessa tai jääsohjossa ajaminen keikuttaa pyörää minulle liian pelottavasti. Vähälumisina talvina pystyn ajelemaan paljonkin ja huonon kelin tullen jätän pyörän suosiolla kotiin.

Kaikilla keleillä ajaminen on edellyttänyt vaatetuksen kehittämistä, mutta se on oman tarinansa aihe. Samoin oma tarinansa on pyörän huolto, johon palaan. Tyypillinen asuni on vedenpitävä kuoriasu, jonka voi pukea sisävaatteiden päälle. Kun sen riisuu, voi mennä konserttiin, seminaariin tai ravintolaan ihan hienosti pukeutuneena.

Monet kysyvät minulta onko pyöräily minulle kuntoilua vai ekoteko. Se ei ole kumpaakaan, mutta hiukan molempia. Lisäksi pyöräily on äärimmäisen kätevä tapa liikkua pääkaupunkiseudulla – moneen paikkaan pääsee nopeammin kuin julkisilla kulkuneuvoilla tai jopa autolla. Suosittelen sähköpyörää kulkuneuvoksi mummoille ja vaareille!

Armi Temmes
Aktivistimummo

Satulaan (www.satulaan.fi) on Pyöräliiton hanke, jonka tavoitteena on lisätä yli 50-vuotiaiden pyöräilyä, parantaa pyöräilyturvallisuutta ja vähentää yksinäisyyttä matalan kynnyksen kerhotoiminnan kautta.

Hellät hakkuut -päiväuniako vain?

Kun mummoystäväni saapui rankan työtaakan väsyttämänä nukkumaan mökkisaareensa, hän heräsi yöllä outoon kolinaan. Vuosikymmeniä hiljaisuuden kehtona ollut saaristo oli täynnä uusia ääniä. Piipittävää peruutusääntä, humahtavia rysähdyksiä ja pyörivien tukkien kolinaa. Syy selvisi vasta varhaisaamun tunteina mummon kiivettyä lähikalliolle. Saaressa oli käynnistynyt alkukesän yöhakkuu.

Mummo käynnisti porukassamme keskustelun metsien hakkuista. Yksi vastusti hakkuita ylipäätään, toinen kertoi pudonneensa kärryiltä metsäkeskustelusta EU:n taksonomian myötä, ja kolmas halusi oppia peitteistä jatkuvaa kasvatusta pientä perintömetsäänsä varten. Yhteistä kaikille oli kuitenkin se, että kun mummot menevät metsään, he haluavat nauttia linnunlaulusta lastenlasten kanssa, eivätkä tulla yllätetyiksi uusista hakkuista.

Hyvien hakkuiden pohjana metsälaki, hyvän metsänhoidon suositukset ja terve järki

Keskustelua kuunnellessa mietin sitä, mitä olemme oikeastaan oppineet. Onko hyviä hakkuita olemassakaan? Suomessa luonnonläheisen metsätalouden kehittämisen aalto käynnistyi vuonna 1997 voimaan tulleen metsälain myötä. Siinä luotiin pohja sallivammalle metsien käsittelylle, valinnanvapaudelle ja eri tavoitteiden yhteensovittamiselle. Monimuotoinen metsä asetettiin yhdeksi tavoitteeksi muiden ohella.

Rinnan viime vuosikymmenten kiivaan suojelukeskustelun kanssa kehittyivät hyvän metsänhoidon suositukset. Ne ohjaavat entistä parempaan metsien käsittelyyn, kuten esimerkiksi vuorovaikutukseen, naapureiden informointiin etukäteen, luontokohteiden tunnistamiseen suunnittelussa ja hakkuukoneen ohjaimissa, herkkien kohteiden pesimäaikaisten hakkuiden välttämiseen ja maisemanhoitoon. Paitsi silloin, kun ne unohtuvat, kuten mummoystäväni mökkisaaressa.

Oliko kiire, oliko liian suuret tuottotavoitteet? Olivatko maastokäynnit liian vaivalloisia ja kalliita, vai satelliitin tiedot pilviverhon takana? Unohtuiko yhteinen vastuumme luonnosta, tästä erityisen herkästä ja ainutlaatuisesta?

Vaikka joskus on tylsää totella normeja, hakea lupia, lukea tutkimuksia ja opiskella ohjeita, niiden ymmärtäminen tuo meille tietoa. Vanhan viisauden päälle voi rakentaa uutta, kesähakkuissakin. On tärkeää pitää huolta metsistämme, sillä ne ilon, suojan ja raaka-aineen lisäksi sitovat ja varastoivat hiiltä. Monimuotoiset, monilajiset ja kasvukuntoiset metsät ovat valmiimpia säilymään ja sopeutumaan ilmastomuutoksen aikana.

Hellät hakkuut?

Keskustelumme lopulla yksi vaari kertoo nähneensä unta hellistä hakkuista. Luontokohteet on suojeltu, linnunlaulupuut säästetty ja ketunkolot kierretty. Puut on kaadettu ilman öistä kolinaa ja kantojen vierillä uudet taimilapset jo kurottelevat kohti aamutaivasta, kun vaari heräsi uniltaan virkeänä kuhankeittäjän vislaukseen.

Kirjoittaja:

Päivi Salpakivi
Aktivistimummo ja metsänhoitaja
Lue lisää Päivistä

Herätys, ahdistus ja toivo - matkani Aktivistimummoksi

Aktivistimummo Seija Kurunmäki kertoo blogissaan oman ilmastotietoutensa heräämisestä, ilmastoahdistuksesta ja toivosta. Hän kertoo myös Aktivistimummot-liikkeen synnystä. Blogi toimii alustuksena Espoon kaupungin Hiilijalanjäljillä- tapahtuman esitykseen 1.6.2022 klo 17.

Olin pohjalaisen 6-lapsisen yrittäjäperheen toinen lapsi. Ensimmäisenä koulupäivänä otin pyörän tarakalle uuden koululaukkuni ja ajoin reilun kahden kilometrin koulumatkan. Pyörä oli jäänyt isosiskolta pieneksi. Äiti oli ommellut koulumekkoni. Ensimmäistä koululaukkuani käytin neljä vuotta, oppikouluun menoon saakka.  Elettiin aikaa, jolloin säästäväisyys oli iso arvo.

Uusiutuvia luonnonvaroja käytettiin 60-luvulla Suomessa niin, että ne hyvin riittivät koko vuoden tarpeeseen.

Kulutus oli kasvanut vähän yli uusiutuvien luonnonvarjojen vuonna 1973, kun täytin 17 vuotta. Hankin itsekin innolla uusia vaatteita. Farkkujakin lähes joka vuosi. Olin silloin kouluneuvoston jäsen. Siellä ei puhuttu ilmastonmuutoksesta eikä ilmastoahdistuksesta. Huolta kannettiin koulutyön lisäksi TV:ssä nähdystä Biafran nälänhädästä. Se oli tosin helppo unohtaa, “koska se oli niin kaukana” eikä tv:ssäkään asia ollut kovin usein.

Vuonna 1973 läpikäytiin öljykriisi. Silloin sammuteltiin valoja, lämmitettiin öljylämmitystaloa enemmän omilla puilla, kun oltiin huolestuneita siitä, että öljyä ja lämpöä riittää. Silloin ei oltu huolissaan ilmastosta.

70-luvun alkuvuosiin asti kulutimme Suomessa luonnonvaroja kohtuudella eli vain sen verran kun yksi maapallo pystyi niitä tuottamaan.

Opiskellessani vuodesta 1976 alkaen elintarviketieteitä Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa, tapasin neuvontaopin luennoilla saman tiedekunnan limnologeja sekä heidän karismaattista professorinaan Pekka Nuortevaa.  Jotkut opiskelijoista oli mukana Koijärveä pelastamassa 1979. Arvostin heidän aktiivisuuttaan, vaikka en olisi itse uskaltanut ryhtyä viranomaisia ja maanomistajia uhmaamaan.

80-luvulla elettiin kulutuksen tosi hulluja vuosia - niin minäkin

Kun valmistuin 80-luvun alussa, suomalaisen keskimääräinen luonnonvarojen kulutus ylitti jo reilusti maapallon kantokyvyn. 80-luvulla elettiin velkarahaan perustuvaa talouskasvua ja jälkikäteen ajateltuna kulutuksen tosi hulluja vuosia. Samaan kulutushuumaan upposin itsekin. Olihan se kahden akateemisen työssäkäyvän 3-lapsisessa taloudessa mahdollista ja jopa normitapa elää. Olkoonkin, että molempien perheen vanhempien lapsuuden perustana oli säästäväisyys ja köyhyyskin. Ehkä innostuimme kulutusjuhlaan juuri siksi? Mediassa esiteltiin rikkaiden hankkimia hienoja autoja. Itsekin ajoin työmatkoja Espoosta Pasilaan Amerikan autolla. Olin iloinen, että minulla oli käytössä firman parkkipaikka, kadulle sen koslan parkkeeraaminen olisi ollut tosi vaikeaa.

90-luvun alkaessa näytti tuhlailusta tulleen valtavirtaa. Silloin myös kulutuksen kääntöpuoli eli puhe ilmastosta ja luonnon köyhtymisestä lisääntyi. Puhuttiin muustakin kuin takavuosien otsonikadosta. Yritykset alkoivat tehdä vastuullisuusraportteja. 

Ilmastopuheen kärjen katkaisi 90-luvun lama. 1991 tehtiin suuri devalvaatio ja Neuvostoliiton kauppa romahti. Vaikka taloushuolet vähensivät ilmastopuhetta, taloustilanne vähensi kulutusta.  Onneksi.

2000-luvulla yritykset heräsivät vastuullisuuteen

Olin isossa viestintätoimistossa töissä 2000-luvun alusta lähtien.  Ruoka-ja terveysviestinnän rinnalle nousi vastuullisuusviestintä. Yritykset näkivät, että kuluttajia kiinnostaa yritysten vastuullisuus ja mm kasvihuonepäästöt. Myös kiinnostus tuotteiden alkuperään kasvoi.  Tuloksia huolestuttavasta ympäristön tilasta alkoi tulla ja niistä viestittiin hyvin. Osa ihmistä alkoi toimia omassa elämässään säästävämmin. Osa vähätteli ja piti ilmastopuhetta vouhotuksena ja ilmiöitä normaaleina säätilojen vaihteluna.

Vuonna 2005 perustin kollegan kanssa oman viestintään ja tutkimukseen erikoistuneen yrityksen. Siellä otimme terveys- ja ruokaviestinnän rinnalle erikoistumisalueeksi aiheet: vastuullisuus ja kestävä kehitys. Tieto lisääntyi, kun pääsin mukaan aiheeseen liittyviin kehitysprojekteihin. Itselle tärkeä kumppanuus oli Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA. Sen yksi tavoite oli Suomen ruokaviennin kasvattaminen.  Hankkeessa katsottiin tulevaisuuteen ja huomioitiin lisääntyvä huoli luonnon tilasta ja ruoan riittävyydestä.

Skenaariohanke toi herätyksen vuonna 2008

Tulevaisuuksia luodattiin ammattimaisesti vedetyn skenaariohankkeen turvin. Se avasi silmäni. Skenaariohankkeen ohjausryhmässä teki töitä monipuolinen joukko tutkijoita ja ilmastonmuutoksen ymmärryksen edelläkävijöitä.  Mieleen jäi erityisesti  toimittaja Pasi Toiviainen, joka esitteli mediassakin todella pessimistisiltä kuulostaneita skenaarioita, jos nykyinen meno jatkuu.  Nyt voi todeta, että ne skenaariot ovat toteutuneet – vielä ennustettuakin huolestuttavampina.

ERA-ohjelman loppuraportissa esittelimme tulevaisuusajatukset jäsennettynä matriisiin kahden ulottuvuuden, ilmastonmuutoksen rajuuden ja poliittisen toiminnan kautta.

Silloin tuntui varmalta, että viisaat päättäjät, maiden välinen yhteistyö sekä pakottava lainsäädäntö toimii niin tehokkaasti, että pahimpien skenaarioiden ennustama kriisi ja tuhoutuva maailma pystytään välttämään.

Se hanke herätti minut. Aloin seurata alan keskustelua ja uusia avauksia. Innostuin Ajatushautomo Demoksen työstä, joka konkretisoi hienosti, mihin me länsimaissa ja koko maailmassakin olemme menossa. Hyvää ja pelottavaakin materiaalia esitti myös Ilmastoasioihin sittemmin keskittynyt USA:n entinen varapresidentti Al Gore, kun kävi Suomessa Nordic Business Forumin tilaisuudessa 2011.  

Pariisin sopimus loi orastavaa toivoa 2015

Uutta toivoa toi Pariisissa vuonna 2015 järjestetty ilmastokokous, jossa solmittiin oikeudellisesti sitova maailmanlaajuinen ilmastosopimus, jonka allekirjoitti 195 maata.  Ilmastosopimuksen tavoite oli pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan. Sopimuksen osapuolta on pyrittävä toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen.

Eläköityminen toi aikaa ja lapsenlapset motivaatiota

Suomi 100-juhlavuoden ison projektin jälkeen olin suunnittelemassa työelämän kiireestä luopumista ja paluuta yrittäjäarkeen. Päätöstä vauhditti ensimmäisten lapsenlasten syntyminen vuonna 2017.

Työelämästä poisjäänti herätti myös halun pitää yllä työssä neljän vuosikymmenen aikana syntyneitä monipuolisia ja osaavia verkostoja. Monilla oli lapsenlapsia, mutta ei enää arjen työelämän kiireitä. Osaaminen ja verkostot heillä oli sekä koulutuksen tuoman osaamisen lisäksi kokemusta (lue: mummoviisautta) ja iso huoli maapallon ja lastenlasten tulevaisuudesta.

Ahdistus iski  2018 -  IPCC -raportti ja Greta Thunberg

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n lokakuussa 2018 oli korutonta luettavaa. Maailma sai tietää, että  ilmastopolitiikan kunnianhimoa on nostettava, mikäli valtiot haluavat pyrkiä kohti 1,5 asteen tavoitetta Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti. Kansalliset päästövähennyslupaukset eivät riitä.  
Moni niin nuori kun vanhakin huolestui. Erityisesti nuorten lisääntyvästä ilmastoahdistuksesta saimme kuulla niin mediassa kuin lähipiirissäkin.

Ruotsista lähti ilmiö Greta Thunberg, joka nousi julkisuuteen elokuussa 2018 yhden hengen mielenosoituksella Ruotsin valtiopäivätalon edustalla. Ilmiö kasvoi maailmanlaajuiseksi Fridays for Future-ilmiöksi, johon osallistui alussa erityisesti nuoria.

Ahdistuksesta toivoon 2019

Ihmettelimme ystävien kanssa, miksi aikuiset ja vanhempi väki on hiljaa. Jos nykymeno jatkuu ja omilla toimilla pahennamme luonnon tilaa, miten selitämme sen 20 vuoden kuluttua lapsenlapsillemme.

“Mummo, miksi ette tehneet mitään silloin 2020-luvulla, kun vielä olisi voinut muuttaa suuntaa. “

Kaivattiin sekä malttia että nopeita tekoja. Niin rohkeutta kuin empatiaakin.
Syntyi Aktivistimummot-liike.

Nuorten ja median aktivoitumisen myötä myös denialistien ääni tuntui kovenevan. Ilmassa oli vastakkainasettelua, joka vei kaikkien energiaa.  Tajusimme, että nyt kaivataan sekä malttia että nopeita tekoja. Tarvitaan osaavaa ja rohkeaa aikuisten ryhmää, joka vaikuttaa päättäjiin ja luo turvaa lapsille ja lapsenlapsille. Syntyi Aktivistimummot-liike.
Oli hienoa kokoontua ryhmässä, jossa pääsi monelta kannalta pohtimaan tekoja, joilla voimme vaikuttaa.

Ryhmän syntysanat sanottiin ääneen ja somessakin tammikuussa 2019, jolloin pienellä porukalla kokoonnuimme Sitran ERÄtauko-keskusteluun. Ryhmä laajeni 12 mummon moniammattilliseksi perustajajoukoksi. Yhteisvoimin teimme raamit ja tavoitteet Aktivistimummot-liikkeelle.  Raamit kirjasimme manifestiksi. Kiteytimme pääviestit: toivo, kohtuus ja teot.  Julkistimme liikkeen nettisivut ja facebook-kanavan 23.10.2019. Lue lisää www.aktivistimummot.fi

Paljon tehtävää. Yhteistyö kantaa.

Nämä kaksi ja puoli vuotta ovat olleet antoisia.  Olemme toteuttaneet tietoa lisääviä tapahtumia, aktivoineet energian säästöön, palkinneet edelläkävijöitä, haastaneet päättäjiä, keränneet rahaa suojeltavaan Mummonmetsään ja innostaneet mediassa lisää mummoja ja mummohenkisiä mukaan, niin Suomessa kuin maailmalla. 
Ryhmämme Facebookissa on yli  6000-päinen ja twitterissäkin äänemme kuuluu.

Mitä olemme saaneet aikaan ja mitä on suunnitteilla?

Siitä lisää Espoon Hiilijalanjäljillä-tapahtumassa 1.6.2022. Tule mukaan.

Seija Kurunmäki
seija.kurunmaki@kuule.fi
Aktivistimummot-liike

Kulutustarina 11: Tarja 7v.

Kun Tarja aloitti koulun lähes 70 vuotta sitten, maapallolla eli noin 2,5 miljardia ihmistä. Tarjan lapsenlapset ovat nyt koululaisia ja maapallon väkimäärä on kolminkertaistunut.

Ilmastonmuutoksen hidastaminen vaatii ruokatottumustemme muutosta, jotta ravitsevaa ruokaa riittäisi seuraavillekin sukupolville. 

Ruokatottumuksiamme voimme muuttaa vähentämällä eläinperäisen ruoan käyttöä ja valjastamalla mikrobit ruoan tuotantoon. Suomalaiset tutkijat ovat kehittäneet menetelmiä biovalkuaisen tuottamiseksi korvaamaan eläinperäistä proteiinia. Biovalkuaisen ympäristöjalanjälki voi olla jopa 90 prosenttia pienempi kuin eläinperäisen tuotannon. Toivoa siis on!

Tarja Kujala

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.
Tarinat päättyvät tähän. Lue kaikki tarinat täältä.

Kulutustarina 10: Seija 7v. ja 17v.

Ensimmäisenä koulupäiväni vuonna 1963 täytin 7 vuotta. Minulla oli uusi koululaukku ja ajoin kahden kilometrin koulumatkan pyörällä. Äiti oli ommellut minulle koulumekon. Käytin koululaukkua kolme vuotta. Se oli aikaa, jolloin uusiutuvia luonnonvaroja käytettiin Suomessa säästellen. Ne riittivät koko vuoden tarpeeseen.
Kulutus oli jo vähän yli uusiutuvien luonnonvarjojen vuonna 1973, kun täytin 17 vuotta. Silloin ei vielä puhuttu ilmastonmuutoksesta eikä ilmastoahdistuksesta.

Nyt, kun olen 65-vuotias, nykyinen kulutuksemme Suomessa vaatii kolmen maapallon luonnonvarat. Maailma elää keskimäärin kahden maapallon kulutusvauhtia. Se on kestämätöntä.

Aktivistimummona opettelen takaisin kohtuullisen kulutuksen tielle. Samaa opetan lapsilleni ja lapsenlapsille. Tuhlaaminen ja ylikulutus lisäävät ahdistusta.
Kohtuus on parasta kaikessa.

Seija Kurunmäki

Aktivistimummojen kulutustarinat ovat osa ilmastoaktivistein yhteistä ylikulutusviikkoa. Kaikki 11 tarinaa löydät täältä.

Kulutustarina 9: Sisko 5v.

Kun Sisko oli viisivuotias, hän sai Ruotsista lahjaksi kumipallon. Se oli lapselle aarre. Suomessa oli sodan jälkeen pula kaikesta energiasta ja monista raaka-aineista.  Toisaalta tulimme vähällä toimeen. Siskon kodissa oli lamppujen lisäksi vain yksi sähköllä käyvä koje: putkiradio. Voimakkaan teollistumisen, palvelujen ja kotitalouskäytön kasvun vuoksi sähkönkulutus on kaksinkertaistunut jokaisella vuosikymmenellä 1950-luvulta 2000-luvulle.

Sähköntuotannossa ollaan Suomessa onneksi jo lähellä omavaraisuutta. Ydinvoima tuottaa sähköstä nyt noin kolmasosan, tulevaisuudessa enemmän. Jo 85 prosenttia on hiiletöntä sähköä. Etenkin tuulienergia on kasvussa, ja aurinkoenergia paikkaa tuotannon vaihtelevuutta.

Viisivuotiaan lapsenlapseni maailmassa voidaan siis tehdä sähköä luontoa säästäen.

Sisko Pörsti

Aktivistimummojen 11 tarinaa on osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022. Kaikki tarinat täällä.

Kulutustarina 8: Reetta 4v.

Kun Reetta oli nelivuotias, peruna kuului ruokapöytään. Kaikki söivät perunaa keitettynä, paistettuna, muusina, laatikkona, piirakkana, kukkona. Koululaisilla oli syksyllä perunannostoloma.

Suomalainen söi vuonna 1950 perunaa keskimäärin noin 142 kiloa vuodessa, vuonna 2016 keskimäärin 46 kiloa.

Toivon, että nelivuotias lapsenlapseni saa nyt ja tulevaisuudessa lautaselleen perunaa, joka kasvaa lähellä ja jonka hiili- ja vesijalanjälki on tuntuvasti pienempi kuin riisin tai pastan.

Reetta Meriläinen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 7: Liisa 1v.

Kun Liisa oli yksivuotias, imeväiskuolleisuus oli Suomessa 40 jokaista tuhatta elävänä syntynyttä vauvaa kohti. Viime vuonna vastaava luku oli alle kaksi. Liisan ollessa vauva, naisten elinajanodote Suomessa oli 70 vuotta ja miesten 63 vuotta. Viime vuonna syntyneiden tyttöjen elinajanodote Suomessa on 85 vuotta ja poikien 79 vuotta. Tieteellisen tutkimus- ja kehitystyön tuloksena on voitu vaikuttaa valtavasti ihmisen elinikään. 

Toivon lastenlasteni saavan todistaa vastaavanlaisia valtavia eri tieteenalojen kehitysaskeleita ilmastoystävällisen energian tuottamiseksi ja kestävän kehityksen hyväksi.

Liisa Viheriälä

Kulutustarina 6: Leena 7v.

Kun Leena 1950-luvulla kävi kansakoulua, oli hänen lempiruokansa koulussa makaronivelli. Vellit, puurot ja keitot olivat pääasiallisia kouluruokia ja lihaa käytettiin tuolloin vähän. Lihaa syötiin Suomessa 50-luvulla 29 kg vuodessa per nenä.

Nyt 2020-luvulla lihan kulutus per henkilö on Suomessa 79 kg. Korkeimmillaan se oli 2010-luvulla 81 kg, mutta erilaiset kasviproteiinit ovat alkaneet vähentää lihan kulutusta, mikä sekä terveyden että ilmaston kannalta on erinomainen asia.

Kun Leena-mummon silmäterä Aimo aloittaa parin vuoden päästä koulun, hän toivottavasti saa siellä lempiruokaansa makaronilaatikkoa, jossa jauhelihan korvaa härkis, nyhtis tai vastaava ja jonne mummon tavoin voi raastaa joukkoon porkkanaa, nam nam!

Leena Hinkkanen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 5: Helena 12v.

Kun Helena oli 12-vuotias, mökkirannassa Suomenlahden saaristossa uitiin joka ikinen päivä. Elokuussa laiturilla oli hauska maata katsomassa meduusoiden liikkeitä kirkkaassa vedessä. Helenan vanhin lapsenlapsi on 12-vuotias ja viettää kesiä samassa saaressa. Viime kesänä sinilevän määrä oli merialueilla huipussaan poikkeuksellisesti jo heinäkuun puolivälissä. Meduusoja on samoilla rannoilla ehkä vieläkin, mutta niitä on vaikea nähdä sameassa rantavedessä.

Millaisia muistijälkiä lapsenlapsille jää Itämeren rannoilla ja Suomenlahden saaristossa vietetyistä kesistä?

Helena Kääriäinen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 4: Eevis 6v.

Kun Eevis (67) oli kuusivuotias, maapallolla eli kolme miljardia ihmistä. Maapallon pinta-alasta n. 60 prosenttia oli luonnontilaisia ja koskemattomia, ihmisen vaikutuksen ulkopuolisia alueita.

Eeviksen lapsenlapsi Siiri on kuusivuotias toukokuussa 2022. Maapallon väki on yli kaksinkertainen ja luonnonvaraiset alueet ovat hänen isoäitinsä elinaikana, 67 vuodessa, kutistuneet puoleen. Koskematonta luontoa on jäljellä noin 30 prosenttia. Joidenkin tutkijoiden mielestä paljon vähemmän. Miten elonkirjon on käynyt, kun Siiri tarkastelee sitä 67-vuotiaana vuonna 2083? 

Eeva-Riitta Piispanen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 3: Carita 6v.

Kun Carita aloitti 6-vuotiaana kansakoulun Helsingissä, Suomessa oli henkilöautoja noin kolmekymmentä tuhatta. Silloin 1950-luvun alussa oli siis yksi auto 150 suomalaista kohden.

Viime vuonna, kun hänen lapsenlapsensa Jali aloitti koulun, autoja huristeli Suomen teillä lähes satakertainen määrä eli 2,7 miljoonaa. Nyt autoja on yksi jokaista kahta suomalaista kohden.

Autoistuminen on vaatinut yhteiskunnilta kaikkialla maailmassa valtavia investointeja teihin, siltoihin, pysäköintipaikkoihin ja liikennejärjestelmien kehittämiseen. Toivon Jalin saavan todistaa päästöttömien kulkuneuvojen voimakkaan yleistymisen lähivuosina.

Carita Koivunen 

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 2: Anu 6v.

Anu oli 6 vuotta ja Lauttasaaren rannan kaislikoissa leikittiin naapuruston lasten kanssa kaiket päivät labyrinttimäisillä käytävillä juosten. Joskus laitettiin säilykepurkkien alle kaisloja palamaan ja paistettiin ruisleivän siivuja evääksi. Kaisloista rakennettiin myös nukkuma-alustat nukeille. Kotona lastenhuoneessa oli sänkyjä ja pieni pöytä ja sen ympärillä tuolit. Leluja oli yhden laatikollisen verran. Se riitti hyvin kolmelle.
Meille tuli kerrostalon ensimmäinen telkkari. Kerran viikossa Tesvisio lähetti lastenohjelman. Silloin kahdeksan naapuruston lasta istui meillä ihmettelemässä televisiota. Kaikkea oli vähän, mutta puutetta ei ollut mistään.Nykyään kaatopaikka on pullollaan toimivia televisioita ja leluja ja koko tavarataivas rakentaa nykypäivän 6-vuotiaalle tarpeita.

Anu Harkki

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 1: Anne 4v.

Nelivuotias Anne nautti 60-luvun alussa metsäretkistä viikonloppuisin perheen kanssa ja, no niin, varsinkin eväistä. Muurahaiset olivat hieman kiusallisia, mutta kaikki pikku mönkiäiset ovat osa korvaamattoman arvokasta biodiversiteettiä. Sen katoaminen on uhka seuraaville sukupolville.  Harvaan asuttuna maana Suomen merkitys eliölajien säilyttämisessä kasvaa tulevaisuudessa entistä suuremmaksi, ja jo nyt monen lajin eurooppalaisen kannan pääosa esiintyy Suomessa. Suomen vanhaa, luonnontilaista metsää ei saa enää hävittää.  

Anne Leppänen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Raidoista ja kimalaisista

Tunnistatko raidan metsässä? Tiedätkö, miksi se on niin tärkeä kimalaisille? Aktivistimummo Armi Temmes kertoo raidoista ja kimalaisista lisää. Nyt, raidan kukkimisen aikaan, on juuri hyvä hetki lähteä metsäretkelle lastenlasten kanssa.

Hyönteishotellit ovat muotia. Niitä onkin mukava askarrella tai vaikka viedä lahjaksi tuttavan pihaan. Hyönteishotelleista puhutaan, koska pölyttäjähyönteiset ovat vähentyneet ja pölyttäjien katoaminen tietäisi esimerkiksi monien hedelmien ja marjojen kasvattamisen loppumista. Pölyttäjiä ovat esimerkiksi kimalaiset, mehiläiset ja perhoset.

Kimalainen, tuo paksu pörriäinen, on yksi tärkeimpiä luonnonvaraisia pölyttäjiämme. Kimalainen lentelee ympäri, eikä yleensä pistä kuin aivan henkensä hädässä. Talven tullessa eloon jää vain yhdyskunnan kuningatar, joka herää aikaisin keväällä aloittamaan uutta yhdyskuntaa. Jos näet kimalaisen aikaisin keväällä, se on melko varmasti kuningatar. Jos se on sisällä, auta se ulos vaikkapa lasin ja postikortin avulla.

Kuningatar tarvitsee heti siitepölyä ravinnokseen, jotta se jaksaisi rakentaa pesän ja aloittaa munimisen. Mutta mistä se löytää ravintoa?

Vaikka kevään puutarhakukat, kuten krookukset tarjoavat kimalaiselle siitepölyään ravinnoksi, parhaiten kimalainen löytää ravintoa metsästä, missä eräs tärkeimmistä aikaisin keväällä kukkivista puista on raita, puumaiseksi kasvava leveälehtinen paju. Raidan lehdet ovat huomattavasti leveämmät kuin useimmilla pajuilla – noin 3-8 cm – ja 5-12 cm pitkät. Raita voi kasvaa noin 50-vuotiaaksi ja vanhemmiten sen kaarna on halkeileva ja kaarnainen – raidallinen. Raita kasvaa usein yksittäin, mutta joskus muodostaa pieniä metsiköitä. Se kukkii toukokuussa 3-7 cm pitkin kellertävin kukin ja kimalaisia voi olla kukinnoissa niin runsaasti, että pörinän kuulee puun juurelle.

Lisää raidasta esimerkiksi Juha Laaksosen luontoretki -radio-ohjelmassa: https://areena.yle.fi/audio/1-50813663.

Tee retki lastenlasten kanssa toukokuussa kuuntelemaan kimalaisten pörinää raidoissa. Aloittakaa miettimällä, miten raita tunnistetaan metsässä. Kokeilkaa vaikkapa pientä testiä: https://www.is.fi/menaiset/vapaalla/art-2000006567318.html.  Apuna raidan tunnistamisessa toimii vaikkapa https://luontoportti.com/t/948/raita tai https://puuproffa.fi/puutieto/yleista-puista/raita/.   Voit myös istuttaa omia raitoja pihan reunamille tai mökin lähistölle aurinkoiselle tai puolivarjoiselle paikalle.

Teksti: Armi Temmes

Kuva: ammattilehti.fi
Katso lisää kuvia ja tunnistetietoja https://luontoportti.com/t/948/raita

Mummot ja lapsenlapset luonnon helmassa

Aktivistimummojen perustajaryhmä osallistui Sitran ja Erätauko-konseptin mukaiseen luontodialogi-päivään 9.3.2022. Kävimme keskustelua luontoon liittyvistä tuntemuksistamme ja luontokokemuksistamme lastenlastemme kanssa. Aktivistimummo ja kirjailija Sisko Pörsti (kirjailijanimi Sisko Latvus) kirjoittaa blogissa “luontosuhteesta” ja päätyy “luonnon helmaan”.

Olen asunut vuosikausia elämästäni suurissa kaupungeissa. Viimeistään aikuisiällä vietety seitsemän vuotta Pietarin keskustassa avasivat mieleni ymmärtämään, etten viihdy sellaisessa ympäristössä, josta alkuperäinen luonto on karsittu minimiin.  

Kasvoin maalaiskylässä, ja vaikka välillä unelmoin pääseväni kaupunkiin, dna:hani on selvästi kirjoitettu, että hyvinvointini vaatii läheisyyttä luontoon. Isäni opiskeli puoli vuotta kauppakorkeassa, mutta päätyi opettajaseminaariin, koska halusi asua maalla, viljellä omenapuita ja marjapensaita ja hoitaa mehiläisiä. Äitikin oli elänyt lapsuutensa pienessä karjalaisessa metsämökissä. 

Erityisesti kesänvietto asvaltin keskellä on tuntunut kärsimykseltä. Oikea kesä on täynnä kukkia ja tuoksuja, vihreää ruohoa ja pölyttäjien surinaa. Se on löylyjä rantasaunassa ja pulahtamista kirkkaaseen veteen. 

Vanhetessaan useimmat meistä kaipaavat lapsuutensa maisemiin

Vanhetessaan useimmat meistä kaipaavat lapsuutensa maisemiin. Nekin, jotka ovat varttuneet kaupungissa, etsivät mielenrauhaa ja elämänlaatua metsistä ja rannoilta. Tämän huomasimme, kun kävimme aktivistimummojen ryhmässä Sitran innoittamaa keskustelua luontosuhteestamme ja sen välittämisestä lapsenlapsille. Alkuperin olimme määritelleet keskustelumme otsikoksi: Luontosuhtemme välittyminen lapsenlapselle - tietoa vai tunnetta?

Luonnossa voi olla vaan, ilman ohjelmaa

Mummot vievät lapsia eväsretkille metsään, poimimaan marjoja ja sieniä ja ihan vain ihmettelemään. Meidän ikäluokkamme on vielä oppinut kasvien ja lintujen nimet ja siirtää mielellään tietojaan eteenpäin. Monilla on mökki, jossa voi unohtaa kiireen ja aikataulut ja näyttää lapsenlapsillekin, että pelkkä oleminen riittää.

Keskustelun kuluessa aloimme kuitenkin oudoksua kysymyksenasettelua, jonka olimme valinneet: voiko luontosuhdettaan tosiaan välittää uusille sukupolville?  Onko se jokin irrallinen asia tai ominaisuus, jonka voi siirtää eteenpäin? Lopultahan olemme jokainen osa samaa luontoa.  Olimme kaikki sitä mieltä, että “luontosuhde”on tunnesuhde ja tunneside.

Paluu luonnon helmaan

Ja niin me mummot päädyimme lopuksi yksimielisesti toteamaan, että mehän haluamme vain palata lapsenlapsinemme kaikki yhdessä luonnon helmaan. Sanotaan sitä sitten vaikka paratiisiksi.

Kirjoittaja
Sisko Pörsti
Aktivistimummo ja kirjailija

 Piirros
Anne Leppänen

Ansaitsemme metsärauhan

Aktivistimummo ja ilmastopuhuja Anu Harkki peräänkuuluttaa blogissaan metsärauhaa. Hänen on mummona on vaikea ymmärtää, että lehdot valkovuokkoineen, lapsuuden jännittävät, synkät korvet ja kangasmetsät ovat uhanalaisia. Mitä meille jää, missä voimme kokea metsärauhaa, jos ne menetämme?

Nousen vanhojen, humisevien kuusten välissä kulkevaa polkua ylös.  Polku on eläinten polku, hirvien, peurojen, mäyrien ja kettujen polku järven jäälle.  Kesällä eläimet kulkevat juomaan järven raikasta vettä, syksyllä hirvet uivat rannasta kirkkoniemeen metsästäjien haulikkoja pakoon.  Polku on kapea, se nousee järveltä kapeaa kannasta pitkin, mutkitellen metsän syvyyksiin.  Yli satavuotiaat kuuset seisovat kiemurtelevan polun reunalla, ja niiden alimmat oksat ulottuvat osin polulle. Yritän väistellä niitä, lumisia oksia, osin naavan peittämiä.  Aina mökillä ollessa kuljen tämän polun.  Minusta tuntuu, että en kulje meidän ihmisten metsässä vaan eläinten, kuusien ja vanhojen mäntyjen metsässä.  Täällä minä olen pieni, ohimenevä hetki, metsän ikiaikaisessa elämässä.  Sellainen tunnelma synnyttää syvän rauhan kokemuksen, metsärauhan.

En kulje meidän ihmisten metsässä vaan eläinten, kuusien ja vanhojen mäntyjen metsässä

Metsä on tärkeä monella tapaa, tutkimukset ovat osoittaneet, että metsässä kulkeminen laskee verenpainetta ja sillä on monia muitakin terveysvaikutuksia.  Vielä tärkeämpi rooli metsillä on planeettamme terveydessä.   Metsät muodostavat maapallon tärkeimmät hiilinielut merien ja muun kasvillisuuden lisäksi.   Suomessa monet metsälajit ovat jo uhanalaisia ja lajien lisäksi uhattuina ovat myös erilaiset metsätyypit.  Talousmetsien hoitotoimenpiteinä korpemme on ojitettu, metsänkasvun tehostamiseksi, ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan tämä on aiheuttanut järvien vesien tummumisen humuksen valuessa vesistöihimme. 

Metsärauha säilyttää monimuotoista luontoa

Lähes 80 prosenttia metsätyypeistämme on uhanalaisia, esimerkiksi korvet, lehdot ja vanhat kangasmetsät.  Mummona minun on vaikea ymmärtää tätä, että lehdot valkovuokkoineen, lapsuuden jännittävät, synkät korvet ja kangasmetsät ovat uhanalaisia.  Mitä meille sitten jää, missä voimme kokea metsärauhaa?

Suomen metsistä on suojeltu vain runsaat kuusi prosenttia, vaikka olemme sitoutuneet noudattamaan YK:n biodiversiteettisopimusta, jonka mukaan metsistä tulisi suojella vähintään 17 prosenttia.  Biodiversiteetti tarkoittaa luonnon monimuotoisuutta ja lajikirjoa, jonka säilyttäminen on olennaista luontokadon estämiseksi.

Globaalina tavoitteena suojella 30% maailman maa- ja merialieista

Koko maapallo on biodiversiteettikriisin keskellä ja miljoonaa lajia uhkaa sukupuutto.  Tällä hetkellä YK:n biodiversiteettityössä etsitään seuraavia tavoitteita planeetan luonnon pelastamiseksi Kiinan heinäkuisessa Kunmingin kokouksessa.  Alustava tavoite on, että 30% maailman maa- ja merialueista suojellaan.

Voitaisiinko suurin osa valtion metsäomaisuudesta suojella?

Suomen metsien kokonaispinta-ala on 26 miljoonaa hehtaaria, ja valtio omistaa metsistä runsaan kolmanneksen.  Jos YK:n tavoitteet toteutuvat suurin osa valtion metsäomaisuudesta tulisi biodiversiteetin ylläpitämiseksi suojella.  Yksityisten metsien suojeluun tarvitaan lisää kannustimia, mutta Metsähallituksen omistamat valtion metsät ovat meidän – kansalaisten metsiä. Miten me voisimme yhdessä vaalia metsiämme, omaa metsärauhaamme? Tulisiko meidän – kansalaisten vaatia omia metsiämme suojeltaviksi?  Tämänkaltainen suojeluvaatimus ei estä metsäyhtiöiden nykyisen kaltaista toimintaa Suomessa, ja mahdollistaa jatkossakin metsätalouden kannattavan toiminnan.

Me aktivistimummot puhumme kohtuuden puolesta.   Tiedämme, että olemme joka vuosi ylikuluttamassa maapallon voimavaroja.  Tämä ylikulutus murtaa luonnon tasapainon, vesistöt saastuvat, metsät katoavat, aavikoituminen lisääntyy ja sukupuutto kohtaa liian monia eliölajeja.  Nyt voimme vielä muuttaa käytöstämme ja pelastaa tämän upean kotiplaneettamme, mutta aikaa on vähän.

Suomi on Euroopan metsäisin maa, kolme neljännestä pinta-alastamme on metsää.  Olen sitä mieltä, että jokainen suomalainen ansaitsee oman tapansa nauttia metsistämme, löytää sieltä kuntoilun iloa, terveyttä ja rauhaa.  Epäilen kuitenkin, että valtaosa meistä tuskin huomaa, että aitoa luonnonmetsää alkaa olla vaikea löytää, varsinkin Etelä-Suomesta.  Kuinka pysäyttää tämä luonnontilaisten metsien hävittäminen? Pitäisikö kiivetä taas eduskuntatalon portaille banderollin kanssa vai saisimmeko aikaan laajan keskustelun metsistämme, sellaisen keskustelun, joka johtaisi metsärauhaan? 

Anu Harkki
Aktivistimummo, FT, MBA
EU Climate-pact Ambassador
Emerita tutkimusjohtaja
anu.harkki@welho.com
tel +358400436997
@harkkianu

Piirros: Anne Leppänen

Kohtuullista vuotta 2022

Meidän piti perustajamummojen ja muutaman muun aktiivin kanssa tavata perinteisesti Oodissa tammikuun alussa.
Tavoitteena tapaamisessa oli lyödä lukkoon vuoden 2022 toiminnan suuntaviivat. Jo aiemmin olimme pohtineet, mitkä ovat pääteemamme. Zoomissa vai Oodissa. 13/13 vastasti että Zoomissa, vaikka lähes kaikilla meillä mummoilla on jo kolme rokotusta.

Onneksi Zoom on näiden kahden vuoden aikana tullut tutuksi ja kommunikointi hoituu sekä Zoomin kautta että lenkkipoluilla. Kun kävimme kokouksessa keskustelua, mikä on mummoilla mielessä päällimmäisenä, lapsenlapset nousivat kärkeen monissa puheissa. Sekä joulu että korona taitavat tätä tunnetta lisätä. Koska lapsenlapset nousivat niin korkealle, huomasimme, että Aktivistimummojen tavoite “turvata kaikille lapsenlapsille maailma, jossa voi elää” on pätevä myös vuonna 2022.

Vuonna 2022

Metsä pysyy mielessämme

Metsäasian ympärillä tehtävä työ tuntuu edelleen tärkeältä. Niin suojelu kuin järkevä metsänhoitokin unohtamatta metsän antamia mahdollisuuksia retkeilyn ja mietiskelyn tyyssijana ja hyvinvoinnin edistäjänä.

Ilotsimme siitä, että Luonnonperintösäätiön kanssa tekemämme Mummonmetsään on kerääntynyt nyt noin 20 000 euron potti. Keräys jatkuu 2022. Nostamme metsää esiin uusinkin teemoin ja tavoin. Pysykää kuulolla.

Yhteistyön voimaa emme väheksy

Vuosi sitten teimme joulukampanjassa “Riittävän paras joulu” yhteistyötä ilmastonuorten (Climate Move ja Ilmastovaikuttaminen) kanssa. Myös Agenda2030 nuoret ovat tulleet tutuksi. Vaikka olemme ilolla seuranneet ja aika ajoin joku meistä on piipahtanut, emme ole vielä joukolla liittyneet eduskuntatalon perjantaisin kerääntyvän #FridaysForFuture- nuorison ja Ilmastoisovanhempien joukkoon. Monenlainen yhteistyö on suunnitelmissa. Soitellaan!

Kesä 2022 alkaa mummon Pelargonialla

Mummojen toimintatapaan kuuluu nostaa esiin hyviä asioita, esimerkiksi muille. Olemme nyt kaksi kertaa jakaneet pelargoniatunnustuksen tahoille, joiden ilmastotyö on mielestämme esimerkillistä. Vuonna 2020 palkinnon sai Varma ja vuonna 2021 Kouvolan kaupunki. Vuoden 2022 tunnustusta pohditaan.

Tapahtumissa kohtaaminen on parasta

Tärkeä toimintamuotomme on tapahtumien järjestäminen. Ensimmäinen tapahtuma keväällä 2020ek (ennen koronaa) oli Oodissa. Aineena oli Ilmastoahdistus. Oodin Kuutio oli ihan mummoista täysi. Sitä rataa olisimme tahtoneet jatkaa. Niinkuin kaikille, myös meille, korona muutti suunnitelmat ja seuraavat tapahtumat, Ilmasto ja ruoka, Ilmasto ja terveys ja Elämänsiivous, jäivät osallistujamääriltään pienemmiksi. Onneksi kaikki tapahtumat saivat myös livestreemauksen ja ne löytyvät sivuiltamme ja netistä. Kovasti odotamme aikaa, kun voimme taas kohdata kasvotusten. Tällekin vuodelle on monta tapahtumaa suunnitteilla aina kompensoinnista vaatevalintoihin.

Onneksi on Facebook ja Twitter

Facebookissa on käyty monia hyviä keskusteluja. Nyt aktiivisia mummoja on siellä noin 6000. Tavoite on saada joukko 10 000-päiseksi. Twitteirissä on hienoa kohdata alan asiantuntijoita ja tavoittaa sekä kotimaisia että kansainvälisiä asiantuntijoita. Käy tsekkaamassa mummojen Facebook ja Twitter.

Media tykkää mummoista, niin mekin mediasta

Suurta iloa niin vuonna 2019 ja 2020 kuin viimekin vuonna 2021 on tuottanut se, että mediaa kiinnostaa mummojen aktivismi. Jokainen median välittämä juttu innostaa uusia erilaisia mummoja ja muita aikuisia tekemään sekä henkilökohtaisia ilmastotekoja että vaatimaan päätäjiltä todellisia ja nopeita tekoja. Pala palalta joukko on niin suuri, että yksikään päättäjä ei voi tehdä päätöksiään huomioimatta ilmastonäkökulmaa. Siihen vaikuttavat kaikki äänestävät aikuiset. Kuntavaaleissa muistutimme, että #mummotäänestää. Esimerkit löytyvät sivuiltamme.

On innostavaa että kotimaisen median lisäksi myös kansainvälistä mediaa kiinnostaa suomalainen Activist Grannies ryhmä. Voit lukea yhteenvedon kansainvälisestä näkyvyydestämme sivujemme englanninkieleisestä osuudesta. Yksi ilahduttava esimerkki oli ThisIsFinland’in luoma maailmanlaajuisesti levinnyt Onnellisuus-joulukalenteri, jonka luukussa 5 esiintyi aktivistimummo Helena Kääriäinen.

Mummoviisaus

Mummoilla on iän ja kokemuksen tuomaa mummoviisautta. Meillä Suomessa on lisäksi maailman koulutetuimmat mummot. Entistä suurempi osa haluaa käyttää energiaansa myös työhän ilmaston ja luonnon puolesta. Se on hyvä tapa osoittaa rakkautta omille ja maailman lapsenlapsille.

Meitä ilahdutti, että Valli ry Vuoden Isovanhempi-palkinnon yhteydessä kiitteli, että Aktivistimummot ovat modernisoineet työllään myös mummo-termiä.

Toivo, kohtuus ja faktoihin perustuva viestintä pysyvät ohjenuorinamme myös 2022!

Kohtuullista vuotta 2022 teille kaikille!

Kirjoittaja Seija Kurunmäki
Aktivistimummot-liikkeen perustajamummo

Kuva perustajamummojen Zoom-kokouksesta 4.1.2022.

Glasgown ilmastokokouksen saavutukset

Marraskuun alkupuolella Glasgowssa pidetty ilmastosopimuksen osapuolikokous COP26 oli onnistunut, mutta myös pettymys. Se on kovin tavallista kansainvälisissä kokouksissa. Tässä blogissa aktivistimummo Armi Temmes kuvaa lyhyesti sekä onnistumisia että pettymyksiä.

Jos haluat tietää enemmän aiheesta, ilmoittaudu Glasgow’n jälkilämmöt: Mimme ilmasto on menossa?-tapahtumaan pe 17.12.21 klo 13.-14.30 Oodiin tai seuraa Facebookissa. Järjestäjä Europa Experience - EU@Oodi
Facebook-tapahtuma: https://fb.me/e/2TGrHCxSo.

Ilmoittautuminen Oodiin on pakollista, sillä paikkoja on rajatusti. Ilmoittauduthan viimeistään 16.12. tästä linkistä: https://forms.gle/oCP155KkRhMh957J8

Kokouksen tavoitelistalla oli ehkä suurimpana yleinen ilmastotavoitteiden kirittäminen, jotta päästäisiin lähemmäksi Pariisissa esitettyä tavoitetta keskilämpötilan nousun pitämisestä alle kahden asteen, mieluummin 1,5 asteessa. Olennaisin onnistuminen oli se, että kaikki ovat nyt yhtä mieltä tavoitteesta ja valtionpäämiehet pitivät pontevia yleispuheita sen puolesta kokouksen alkupuolella. Se, että maiden sitoumukset ja sovitut toimenpiteet eivät tähän vielä riitä, oli merkittävin pettymys monille. Eniten uutisoitiin hiilen kiellon vesittymistä viime metreillä. Päätöksiin lisättiin kuitenkin vetoomus sitoumusten päivittämisestä jo vuoden kuluttua vastaamaan 1,5 asteen tavoitetta.

Toinen suuri tavoite oli Katowicen ilmastokokouksessa aloitetun nk. sääntökirjatyön loppuun saattaminen. Siinä onnistuttiin. Tämä kaikki on äärimmäisen teknistä työtä, mutta sen olennainen merkitys on siinä, että kun säännöistä on sovittu, edellytykset toimeenpanon toteutukselle ovat paljon paremmat kuin pelkkien juhlapuheiden perusteella.

Kolmas iso tavoite liittyi rahoitukseen, jolla kehittyneet maat tukevat kehittyvien maiden sopeutumista ilmastonmuutokseen. Varsin isosta potista päästiinkin sopimukseen, mutta paljon on vielä työtä, ennen kuin rahoitusmallit ovat koossa aloitettujen työprosessien tuloksena.

Aktivistimummot toivottavat rohkeutta kaikille päättäjille, jotta tarvittavia toimenpiteitä oikeasti päästään toteuttamaan. Kansainväliset kokoukset ovat tärkeä osa tätä työtä, mutta ne ovat aina luonteeltaan monimutkaisia ja hitaita. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan työtä kansallisella tasolla, kunnissa, yrityksissä, kansalaisjärjestöissä ja kotitalouksissa.

Aktivistimummot osallistuivat kokouksen edellä tavoitteiden kirittämiseen tämän videon avulla.

Armi Temmes
aktivistimummo
MMT

Aktivistimummo ja valkoinen joulu

Marraskuinen Black Friday sai aktivistimummo Reetta Meriläisen muistelemaan ja kaipaamaan valkoista joulua. Se on voi olla luminen tai lumeton. Tärkeintä on ettemme täytä joulua turhalla sälällä, tarpeettomalla tavaralla ja merkityksettömällä tohinalla. Kohtuus ja mielenrauha on kuin katselisi valkoista talvimaisemaa.

Bing Crosby lauloi kauan sitten valkoisesta joulusta, unelmasta. Nyt aktivistimummo hyräilee mukana ja muistelee valkoisia nietoksia, huurretta puiden oksilla. Onko hänellä unelma valkoisesta joulusta? Ei, vaan suunnitelma. Joulusta voi tehdä valkoisen, olipa maa minkävärinen tahansa.

Musta on hallinnut marraskuun lopun värejä. Musta yhdistyy voimakkaasti kannustettuun kulutukseen, joten väri on osuva. Black Friday ja black week kävivät tänäkin vuonna kimppuun joka suunnalta. Kulutukseen ohjailivat myös sinkkujen suuri ostospäivä Single´s Day ja verkkokaupan Cyber Monday. Nimistä voi päätellä, etteivät kulutushurmion päivät ole kotoperäisiä.

Mummo haluaa muuttaa mustan valkoiseksi, vaikka joulu – kulutuksen juhlaa sekin – on tulossa tai oikeastaan, koska joulu on tulossa. Joulusta voi valinnoillaan tehdä valkoisen tai ainakin valkoisemman.

Valkoisuus joulun attribuuttina tarkoittaa kohtuutta, harkintaa, viisautta ja rauhaa.

Valkoisuus joulun attribuuttina tarkoittaa kohtuutta, harkintaa, viisautta ja rauhaa. Ja totta kai se voi tarkoittaa näillä leveysasteilla myös lunta. Musta, ruskea tai vihreä joulu koko Suomessa olisi huutomerkki. Hätätila! Lumen puute tai lumentulon myöhentyminen eteläisessä Suomessa ovat joka tapauksessa signaaleja ilmastokriisistä.

Ilmastokriisin torjuntaan ryhtynyt Aktivistimummo etsii vaikuttavia lahjoja. Sellaisia, jotka vaikuttavat lämmittävästi lahjan saajaan ja auttavat samalla torjumaan ilmastonmuutosta sekä luontokatoa. Hän lahjoittaa läheisilleen ja itselleenkin esimerkiksi Luonnonperintäsäätiön kautta Mummonmetsää tai tukee metsänistutusta ja nuoria istuttajia lahjoittamalla varoja metsän kasvatukseen osoitteessa www.taimiteko.fi. Näiden lisäksi löytyy kymmeniä muita ilmastoon ja luontoon suotuisasti vaikuttavia lahjoja.

Mummo tykkää antaa järkeviä lahjoja, etenkin lapsille, kestävyyttä ja kohtuutta suosien

Aktivistimummo ei halua olla niuho jouluilon pilaaja. Hänestä on hauska antaa lahjoja, etenkin lapsille. Niin suloiselta kuin lahjaksi annettu halaus kuulostaakin, pieni lapsi saattaa kaivata muutakin. Sitä paitsi korona-aikojen ulkopuolella halausten pitäisi olla arkipäivää.

Lahja-aikeissaan mummo vakoilee lahjottavien toiveita ja tarpeita, selvittää, mikä tuottaisi kestävää mielihyvää. Jo aattoiltana hajoava lahja, vaikka se nuorisokielellä trendaisi, ei ole mummon lahja. 

Mummo tarkistaa lelun, urheiluvälineen tai vaatteen alkuperän. Katsoo ostostaan vastuullisuuden, hiilijalanjäljen ja jätteen näkökulmista. Mummo tarkkailee, onko kaupalla kierrätysjärjestelmää. Varttuneiden lasten kanssa mummo juttelee heidän suhtautumisestaan lahjoihin ja kulutukseen. Voi olla, etteivät kaikki enää halua tavaralahjoja, ainakaan kasoittain.

Aika on monelle paras lahja

Heille, joilla on jo kaikkea tai jotka eivät halua enää yhtään tavaraa, mummo lahjoittaa jotain kallisarvoista eli aikaansa. Hän voi lahjoittaa siivousapua, lastenlasten kaitsentaa, kävelyseuraa, retkiseuraa, kuljetusta kaukoretkille, konsertti-, teatteri- tai elokuvaseuraa, digiopetusta, leipomisseuraa tai saunomisseuraa. Luetteloa voi jatkaa loputtomiin. Tässäkin lahjassa on oleellista, että se annetaan oikeasti. Ilmaan jäävä lupaus ei vielä ole lahja.

Mummolle valkoinen joulu tarkoittaa kohtuutta myös jouluvalmisteluissa. Suursiivousta tai konmaritusta ei tarvitse ajoittaa joulun alle, vuodessa riittää viikkoja. Koska harva asuu komerossa, sitäkään ei tarvitse siivota jouluksi. Lika on samantyyppistä ennen joulua ja joulun jälkeen, jynssäykset voi ajoittaa lempeästi vaikka helmikuuhun.

Jouluna ihmisen vatsalaukku on jotakuinkin samankokoinen kuin ennen joulua, vaikka saattaakin venyä pyhien aikana. Joulun ruokapöytä voi olla herkullinen ja runsas, vaikkei ruokaa olisi laitettu armeijamitoituksella. Keittiössä on mukava puuhailla, muttei nääntyä. 

Jouluruokiakin mummo tarkkailee sillä silmällä: lähellä vai kaukaa tuotettua ruokaa? Lihaa vai jotain muuta? Maapallon toiselta puolelta matkanneiden hedelmien hiilijalanjälki? Onko jouluna pakko saada mansikoita?

Sata vuotta sitten arki oli niukkaa, mutta jouluna mässäiltiin. Ja hyvä niin. Nyt ei ole niukkaa.

Mummoa on alkanut vuosien mittaan vaivata ajatus tärkeysjärjestyksistä tai niiden samentumisesta.

Hänestä on alkanut tuntua, että täysi kalenteri ja maaninen touhuaminen syrjäyttää elämästä jotain tärkeämpää. Esimerkiksi läheiset ihmiset. Vaivautunut vetoaminen täyteen allakkaan tai lupaus jostain yhteisestä ”sitten paremmalla ajalla” kuulostaa petolliselta. Parempi aika on nyt. Parhaillaan. 

Mummo on huomannut, että ihminen vaatii kovan kolauksen − vakavan sairastumisen tai läheisen ihmisen kuoleman −saadakseen itsensä ja suhteensa muihin tärkeysjärjestykseen. Kun mennään elämän ja kuoleman rajalle, asiat pelkistyvät. Jäljelle jää tärkein: läheiset, rakkaat ihmiset, suhde heihin. Sanan ”ihminen” tilalle voi laittaa ”luonnon”. Asetelma pätee silloinkin.

Joulu on otollista aikaa olla läheisten kanssa, muistaa rakkaita ihmisiä. Kertoa sanoin tai sanoitta, että välittää. Itselle voi antaa lahjaksi elämänsiivouksen, jonka voi aloittaa joulun jälkeen. Hiljalleen, kiirehtimättä. Elämänsiivous tarkoittaa sälän –tavaroiden, elämäntapojen ja asioiden − karsimista sekä merkityksellisten asioiden, ihmisten ja muistojen säilyttämistä.

Paradoksaalisesti joulun voi käyttää kohtuullisen elämäntavan kokeiluun. Tuhlailu olisi sallittu vain hyvän jakamisessa. Se synnyttää iloa ja uutta hyvää. Kohtuus ja mielenrauha on kuin katselisi valkoista talvimaisemaa.

Hyvää valkoista joulua!

Reetta Meriläinen
Toimittaja, aktivistimummo

Piirros: Anne Leppänen