Aktivistimummon tulevaisuusvalta

Sitra yhteistyökumppaneineen toteutti vuosittaisen ennakoinnin suurtapahtuman, Finnsight-ennakointifoorumin 3.11.2022, johon netin kautta osallistui noin tuhat kuulijaa ja keskustelijaa. Tapahtuman teemana oli tulevaisuusvalta. Tilaisuuden tervetuliaispuheet oli pyydetty EU-komission ja Aktivistimummojen edustajilta. Aktivistimummo Eeva-Riitta Piispasen avaus innosti ja herätti paljon keskustelua päivän työpajoissa. Aika on valtaa, sanoi Eeva-Riitta. “Mummoilla on lastenlasten kautta ylisukupolvinen suora yhteys tulevaisuuteen ja sinne he sijoittavat valtansa kovinta ydintä - aikaa.” Kuuntele koko esitys täältä.

Kaksi sanaa 'tulevaisuus' ja 'valta'. Mitä elämän ehtoopuolta elävällä Aktivistimummolla voi olla sanottavaa kumpaisestakaan?

 Kyllä on:

Tulevaisuus on pitkäikäisyyden yleistyessä hyvin naisvaltainen, minkä vuoksi mummonkin on ajateltava elämänkulkuaan eteenpäin, todennäköisesti melko pitkälle. Entäpä vallasta?  Ikä ja sukupuolihan eivät ole perinteisesti toimineet naisten eduksi valta-asemia jaettaessa, tosin parempaan suuntaan ollaan menossa.

Valitsinkin puhua teille siitä, mihin valta voi kiinnittyä, jos emme ajattele sitä asemana, vaan tulevaisuuteen vaikuttamisena. Meillä on valta ajatella toisin ja määrittää käsite ’valta’ uudestaan.

Muutosvastainen takertuminen saavutettuun etuun, olipa kyseessä valta-asema tai elämäntapa, lisää menneisyyden painolastia. Nykyinen elämäntyylimme on sekin omaksi eduksemme tapahtuvaa vallankäyttöä meitä ympäröivää luontoa kohtaan. Takerrumme viimeiseen hetkeen asti ylikuluttamiseen ja yli luonnonvarojen elämiseen, vaikka tiedämme että edessä ovat katkerat jäähyväiset.

Valta ja aika on kiinnostava parivaljakko

"Time is money, Aika on rahaa", lausui Benjamin Franklin jo 1700-luvulla. Se arvomaailma on noin kolmen sadan vuoden aikana hyvin omaksuttu paitsi Yhdysvalloissa, myös muussa länsimaisessa elämässä. Franklinin ajoista nykypäivään tultaessa aika onkin vaihdettu rahaan. Kiire on arvostettu hyve. Hosuminen näyttää tehokkuudelta. Nopea ajattelu ja viivyttelemätön valmius ovat sen voiteluaineita, hidastuminen hiekkaa yhteiskunnan rattaissa ja kaiken vaurastumisen este. Nopeus yhdistetään nuoruuteen ja verkkaisuus vanhuuteen.

Aika pysähtyä ja ajatella on ihmisille kuin tavoittamaton unelma, jossa on jotain runollista, kaunista ja romanttista.

Klassisten filosofien lisäksi nykyajan ajattelijat ovat kiinnostuneita ajan muustakin kuin taloudellisesta olemuksesta. He ovat sanoneet, että aika onkin valtaa. Tämän yhteyden ymmärtävät parhaiten ne, joilla on aikaa ajatella. Aika ei sinänsä vielä riitä, tarvitaan myös tahtoa sijoittaa aikaa tulevaisuuteen.

On tapana sanoa, että tulevaisuus on nuorten, mutta se on myös vanhojen:

Osallisuudessa ei ole ikärajaa.

Väestön ikärakenteen muuttuessa vanhoja naisia on tulevaisuudessa niin paljon, että he väkisinkin ovat yhä näkyvämpi ja vaikuttavampi ihmisryhmä. Heidän valtansa kovinta ydintä on aika. Ja heillä on varaa ja tahtoa investoida sitä tärkeinä pitämiinsä asioihin.

Time is money - Aika on rahaa – sopii hyvin yhteen asiaan.

Elämää ylläpitävä luonto katoaa ympäriltämme kiihtyvällä vauhdilla. Aika ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen lyhenee. Tässä yhteydessä aika on rahaa – vitkastelu tulee meille kalliiksi.

On sydäntä särkevää, että monien tulevaisuususkon on koetuksella - tutkimusten mukaan erityisesti nuorten. Nuoret epäilevät ihmiskunnan kykyä ratkaista globaaleja ongelmia. Osaavat ja kokeneet vanhat naiset eivät usko ihmiskunnan ratkaisukyvyn olevan koetuksella, mutta miten on päätöksentekokyvyn laita?

Tulevaisuuden vallankäyttäjillä on aikaa ajatella!

Olen väittänyt ajan olevan paitsi rahaa, myös valtaa. Valta puolestaan on länsimaisten arvojen mukaan myös vastuuta. Maailman pirullisten ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan sekä nuorten että vanhojen osaamista, ja tueksi jälkimmäisten kokemusta ja kriisinkestävyyttä. Vanhat eivät ole aina olleet vanhoja, vaan heissä on tallella kaikki eletyt ikäkaudet.

Väestön ikärakenteen muutoksen vuoksi (tai sen ansiosta) meillä on siis kasvava joukko ihmisiä, joilla on valtaa eli aikaa. Tulevaisuuden kannalta on ratkaisevaa, miten vastuullisesti he tahtovat valtansa käyttää. Työelämän aikana luodut verkostot ja muut vallattomat ihmissuhteiden rihmastot voivat olla merkityksen luojia heille itselleen, mutta jos he niin tahtovat, ne voivat olla vaikuttavia tulevaisuususkon rohkaisijoita ja lamaannuksen lievittäjiä nuoremmille.

Aktivistimummot-liikkeen perusti joukko isoäitejä lievittämään lasten ja nuorten ilmastoahdistusta. Mummoilla on lastenlasten kautta ylisukupolvinen suora yhteys tulevaisuuteen ja sinne he sijoittavat valtansa kovinta ydintä - aikaa.

Eeva-Riitta Piispanen
Aktivistimummo

eevis@staccato.fi
puh. 0400 478 016

Lue lisää
Eeva-Riitta Piispasen puhe
Aktivistimummot
Eeva-Riitta Piispanen

Aktiivisella toiminnalla lievitystä ympäristöahdistukseen

Aktivistimummo ja metsämummo Arja Voutilainen on todellinen luontoihminen, joka tietää, että aktiivisella toiminnalla voi vähentää myös ympäristöahdistusta. Arja on lääketieteen tohtori ja lastenneurologi, joka on perehtynyt mm. lasten ADHD:n hoitoon. Arja Voutilainen kirjoitti ympäristöahdistuksesta artikkelin ympäristöahdistus.fi -sivuille. Tässä lyhennelmä artikkelista.

Olen kotoisin maaseudulta vähävaraisesta perheestä, jossa lapsuuden polkua ei muovannut kuluttaminen eivätkä tekemisiä ohjanneet uudet tavarat. Opin näkemään luonnon kauneuden ja rauhoittumaan metsässä ja veden äärellä. Kasvoin huonoksi kuluttajaksi: matkailun sijaan retkeiltiin, koti kalustettiin sukulaisilta ja työpaikoilta vapautuneilla kierrätyskalusteilla, ja vaatekerta on uusiutunut useimmiten sisarten kaapin siivousurakan jälkeen. Työmatkat pystyi yleensä kulkemaan pyörällä tai bussilla, lajitellut jätteet viemään kierrätykseen ja kauppatavarat tuomaan kotiin isolla repulla iltakävelyn yhteydessä. Huonelämpötila pidettiin matalana ja veden käyttöä seurattiin tarkoin. Ruokahävikki oli perheessämme niin epäsuosittua, että esikoinen kertoi alakoulussa lahjoneensa kaveritkin syömään ottamansa annoksen loppuun.

Neljä vuotta sitten, vuonna 2018 uutisoitiin aiempaa näyttävämmin IPCC:n ilmastoraportista, jossa tutkimustietoon pohjautuen kerrottiin maapallon lämpötilan nousevan hyvin nopeasti vaarallisen korkeaksi. Raportissa ennakoitiin lämpenemisestä koituvat lukemattomat haitat ihmisille ja luontoympäristölle eri puolilla maapalloa. Tuli taju velastamme tuleville sukupolville ja häpeä aikalaistemme jatkuvan kasvun tarpeen sokaisemasta toiminnasta, jota olimme pitäneet kehityksenä. Tuli ahdistus, oli pakko alkaa etsiä keinoja osallistua maapallon pelastamiseen!

IPCC:n ilmastoraportin jälkeen tajusimme olevamme ylikulutuspäivän aiheuttajia; käytimme Suomessa suhteellisen vuosiosuutemme maapallon luonnonvaroista kolmessa kuukaudessa! Tuli pelko lasten ja lastenlasten tulevaisuudesta. Nuoret aikuisemme olivat perheellistymässä; oliko tällä ennusteella oikein toivoakaan lastenlapsia? Asiasta oli vaikea keskustella, koska osa läheisistä ahdistui liikaa, osa kielsi ja osa ei välittänyt. Mitä voisi tehdä?

Punainen liha vaihtui kasvisruokaan yllättävän nopeasti; liharuokien valmistukseen tottuneena olin kiitollinen vauhdilla monipuolistuneesta kasviproteiinituotannosta.  Tarvittaisiinko vaihto sähköautoon, aurinkopaneelit, maalämpö? Tiedostin, että enää ei riitä oman käyttäytymisen muutos, hiilijalanjälki on niin suuri.

Tuli lisää tietoa ympäristön tilasta, ilmaston lämpenemisen nopeudesta, muovista maaperässä ja merissä, luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä, hyönteiskadosta, jäätiköiden sulamisesta. Ahdistuksen keskellä tuli Facebook-kaverilta kutsu Aktivistimummoihin!

Liityin Aktivistimummoksi

Oli tärkeää päästä liittymään yhteisöön, jolla on vaikuttamismahdollisuuksia ja jossa ääneni tulisi paremmin kuulluksi. Aktivistimummojen tavoite on turvata tuleville sukupolville samoja luontoympäristön mahdollisuuksia, mistä itse olemme nauttineet ja voimaa ammentaneet. Liittyminen oli helppoa Facebook-ryhmässä. Ryhmä kasvoi nopeasti niin suureksi, että sen olemassaolo ja kannanotot tulivat huomatuiksi ja palkituiksikin. Minulle oli mieluisaa, että ryhmän sisällä on oma Metsänvaalijat-ryhmä meille, joille erityisesti metsän suojelu on tärkeää.

Erityisesti nuorilla ilmastonmuutoskeskustelun koveneminen on aiheuttanut huolta ja pelkoa.  On tärkeätä kuunnella, korjata väärinkäsityksiä, tarjota ikätasoista tietoa ja kertoa, mitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi jo tehdään. ”On tärkeää mainita, että nämä asiat ovat aikuisten vastuulla”, sanoo lastenpsykiatri  Liisa Viheriälä, joka on yksi perustajamummoista.

Aktivistimummoissa mukana olemalla olen voinut vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen enemmän kuin yksin, lukea ja jakaa tietoa. Aktivistimummojen metsänvaalijoissa osallistun keskusteluun hankkeista ilmastonmuutosta hillitsevään metsänhoitoon. Kuitenkin ryhmän rivijäsenen tekeminen on pientä, vaikuttamismahdollisuudet vähäisiä; peukuttaminen ja kommentointi ei anna tunnetta toiminnasta.

Mukana myös Metsämummot ja -vaarit -liikkeessä

Minua myös mietitytti, miten oman liian suruttoman sukupolveni jälkikasvu puolestaan tulisi tutuksi luonnon kanssa ja oppisi tuntemaan vastuuta luontoympäristön säilymisestä. Siksi ryhdyin myös metsämummoksi. Metsämummot ja -vaarit ovat vapaaehtoisia, jotka vaikuttavat lapsiin ja heidän perheisiinsä lähtemällä opettajien avuksi viemään koululuokkia ja päiväkotiryhmiä lähiluontoon.  Lue lisää ryhmän toiminnasta Ilmastoahdistus.fi-artikkelista. 

Onnea 3-vuotiaalle Aktivistimummot-liikkeelle.
Nyt tarvitaan aikuisten vastuuta ja yhteistoimintaa.  Tekoja!

Vain niin voimme säilyttää lapsenlapsille maailman, jossa voi elää.

Arja Voutilainen
Aktivistimummo
Metsämummo
LKT, Lasten neurologi

Anu Harkki, EU Climate-pact Ambassador

Anu Harkki esitteli Aktivistimummot-liikettä EU:n ilmastolähettiläiden Ambassador Forumissa 4.10.22. FT ja ilmastopuhuja Anu Harkki on toiminut lähettiläänä vuodesta 2021, ja on yksi vuonna 2019 syntyneen Aktivistimummot-liikkeen perustajajäsen. Lähes sata ilmastolähettilästä ja EU-virkailijaa oli koolla zoomissa päätteidensä äärellä. Moni heistä ryhtyi Aktivistimummojen faniksi.
(This blog is also in English, look at the end of the text)

Eurooppalainen ilmastosopimus on osa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa ja auttaa EU:ta saavuttamaan tavoitteensa tulla ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.  Ilmastosopimuksen toimijoina on mm. ilmastolähettiläitä, joista jokainen ottaa askeleita omassa maassaan rakentaakseen kestävämmän Euroopan. Lähettiläät kertovat omien maidensa menossa olevista ilmastosaktiviteeteista ja suunnitelmista.

- Olin koonnut olennaisimmat asiat Aktivistimummoista viiteen diaan. Yksi kuvista sai hymyt kuuntelijoiden kasvoille.  Se esitti perustajamummoja viisi-kuusikymmenluvuilla, kun kaikki olimme vielä pikkutyttöjä.  Näytin tämän dian koska halusin korostaa meidän ikäämme, olemme vanhoja, ja meillä on paljon kokemusta sekä hyvistä, että huonoista ajoista. 

-Aika ja kokemus auttaa panemaan asioita ja kokemuksia perspektiiviin ja perspektiivi antaa joustavuutta ja toipumiskykyä. Tällä taustalla olemme valinneet Aktivistimummojen avainsanat: Kohtuus ja Toivo.

- Kerroin Fcebook-ryhmästämme 6400 jäsenestä, mummoista, vaareista ja mummohenkisistä, jotka ovat tiedostaneet tarpeen toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.  Kerroin myös toiminnastamme, seminaareista ja yhteisistä hankkeista muiden kansalaisjärjestöjen ja ilmastotoimijoiden kanssa.

- Saimme paljon kannustavia kommentteja ja palautetta ja yksi DG CLIMAn (EU:n Ilmastotoimien pääosasto, joka johtaa Komission työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi) työntekijä kertoi ryhtyvänsä Aktivistimummojen faniksi. Tervetuloa mukaan!

In English

The European Climate Pact is a movement of people united around climate change, each taking steps in their own worlds to build a more sustainable Europe. Launched by the European Commission, the Pact is part of the European Green Deal and is helping the EU to meet its goal to become climate-neutral by 2050. 

 I am one of the Climate Pact Ambassadors since 2021 and I had a pleasant opportunity to present Activist Grannies to my fellow Climate Pact Ambassadors in other EU countries.  This was the third Ambassador Forum this year and close to hundred ambassadors had gathered to their screens to listen to the presentations and discuss activities.

With 5 slides I went through the most important of our story and one of them created smiles to the listeners faces as the slide showed the founding grannies in the fifties, when we were just small girls.  By showing this picture I wanted to pinpoint the fact that we are old, with a lot of experience from both good and bad times.  Because time brings you ability to put things into perspective and it gives you resilience.  And with this background we have chosen our two keywords; moderation and hope.

 I went through our Facebook activities, I mentioned our 6400 members, grannies and granny minded people who are all aware of Climate crisis and wish to act on it.   I also told part of what we have been doing, our seminars and activities with other climate activists and organisations. Through the zoom chat we got a lot of encouragement and good feedback, one DG CLIMA (The Directorate-General for Climate Action, leads the European Commission's efforts to fight climate change at EU and international level) staff member mentioned that he is a fan of Activist Grannies. Wellcome! 😊

Anu Harkki
Aktivistimummo, Activist Granny
EU Climate-pact Ambassador,
Ilmastopuhuja, FT, MBA
Emerita Tutkimusjohtaja

Sähköpyörä on autoni

Aktivistimummo Armi Temmes (66v.) kertoo, miten hänestä, entisestä autoilijasta tuli ensin pyöräilijä ja sitten sähköpyöräilijä. Hänelle pyöräily on sekä kuntoilua että helppoa ja nautinnollista matkantekoa. Ja mikä parasta! Se on erittäin ilmastoystävällistä. Sekä me Aktivistimummot että Pyöräliitto innostamme kaiken ikäisiä hyppäämään satulan selkään.

Pyöräily on nuoresta pitäen ollut minusta mukava liikkumisen muoto. Pyörä vie eteenpäin nopeammin kuin kävely, mutta pyöräillessä ehtii nähdä enemmän kuin autoillessa. Pääkaupunkiseudulla työmatkat sujuivat pyörällä varsin kätevästi aina silloin kun meni omalle toimistolle, jossa pystyi vaihtamaan vaatteet ja peseytymään ennen töiden aloittamista.

Totuin kuitenkin autoiluun, kun kymmenen vuoden ajan työpaikkani oli yli 60 kilometrin päässä ja niin perheeseen jäi toinen auto, vaikka työpaikka siirtyi lähemmäksi. Sitten kyllästyin siihen, että autoni oli niin vähällä käytöllä (ja kulut juoksivat) ja luovuin siitä. Jatkoin työmatkapyöräilyä, mutta aloin harmitella sitä, että pyörä jäi kotiin aina kun työt veivät oman toimiston ulkopuolelle, mihin ei voinut mennä umpihikisenä. Ikääkin alkoi tulla ja polvet olivat välillä vähän kipeät. Silloin tein kaupat sähköpyörästä, enkä ole katunut. Sillä jaksaa ajella suunnilleen mihin vain pääkaupunkiseudulla, eikä ole aivan uupunut perille tullessa. Valitsin tukevan kaupunkipyörän, jonka selkään pääsee ilman korkeaa jalannostoa ja jossa ajoasento on luontevan pysty.

Kaupassa käynti onnistuu myös mainiosti pyörällä. Hyvät pyörälaukut vetävät tavaraa ihan riittävästi, ellei ahnehdi ihan koko viikon ruokia kerralla. Pyörän kanssa unohtuvat pysäköintiongelmat – sen saa melkein joka paikassa aivan lähelle kohdetta. Kunnon lukot ja irrotettava ”ajotietokone” (pieni palikka, jossa sähkökatkaisin ja nopeusnäyttö) ovat ainakin toistaiseksi ehkäisseet varkaudet.

Muutaman vuoden jälkeen rohkaistuin kokeilemaan talvipyöräilyä. Hyvät nastarenkaat pitävät jäisellä tiellä, mutta paksussa lumessa tai jääsohjossa ajaminen keikuttaa pyörää minulle liian pelottavasti. Vähälumisina talvina pystyn ajelemaan paljonkin ja huonon kelin tullen jätän pyörän suosiolla kotiin.

Kaikilla keleillä ajaminen on edellyttänyt vaatetuksen kehittämistä, mutta se on oman tarinansa aihe. Samoin oma tarinansa on pyörän huolto, johon palaan. Tyypillinen asuni on vedenpitävä kuoriasu, jonka voi pukea sisävaatteiden päälle. Kun sen riisuu, voi mennä konserttiin, seminaariin tai ravintolaan ihan hienosti pukeutuneena.

Monet kysyvät minulta onko pyöräily minulle kuntoilua vai ekoteko. Se ei ole kumpaakaan, mutta hiukan molempia. Lisäksi pyöräily on äärimmäisen kätevä tapa liikkua pääkaupunkiseudulla – moneen paikkaan pääsee nopeammin kuin julkisilla kulkuneuvoilla tai jopa autolla. Suosittelen sähköpyörää kulkuneuvoksi mummoille ja vaareille!

Armi Temmes
Aktivistimummo

Satulaan (www.satulaan.fi) on Pyöräliiton hanke, jonka tavoitteena on lisätä yli 50-vuotiaiden pyöräilyä, parantaa pyöräilyturvallisuutta ja vähentää yksinäisyyttä matalan kynnyksen kerhotoiminnan kautta.

Hellät hakkuut -päiväuniako vain?

Kun mummoystäväni saapui rankan työtaakan väsyttämänä nukkumaan mökkisaareensa, hän heräsi yöllä outoon kolinaan. Vuosikymmeniä hiljaisuuden kehtona ollut saaristo oli täynnä uusia ääniä. Piipittävää peruutusääntä, humahtavia rysähdyksiä ja pyörivien tukkien kolinaa. Syy selvisi vasta varhaisaamun tunteina mummon kiivettyä lähikalliolle. Saaressa oli käynnistynyt alkukesän yöhakkuu.

Mummo käynnisti porukassamme keskustelun metsien hakkuista. Yksi vastusti hakkuita ylipäätään, toinen kertoi pudonneensa kärryiltä metsäkeskustelusta EU:n taksonomian myötä, ja kolmas halusi oppia peitteistä jatkuvaa kasvatusta pientä perintömetsäänsä varten. Yhteistä kaikille oli kuitenkin se, että kun mummot menevät metsään, he haluavat nauttia linnunlaulusta lastenlasten kanssa, eivätkä tulla yllätetyiksi uusista hakkuista.

Hyvien hakkuiden pohjana metsälaki, hyvän metsänhoidon suositukset ja terve järki

Keskustelua kuunnellessa mietin sitä, mitä olemme oikeastaan oppineet. Onko hyviä hakkuita olemassakaan? Suomessa luonnonläheisen metsätalouden kehittämisen aalto käynnistyi vuonna 1997 voimaan tulleen metsälain myötä. Siinä luotiin pohja sallivammalle metsien käsittelylle, valinnanvapaudelle ja eri tavoitteiden yhteensovittamiselle. Monimuotoinen metsä asetettiin yhdeksi tavoitteeksi muiden ohella.

Rinnan viime vuosikymmenten kiivaan suojelukeskustelun kanssa kehittyivät hyvän metsänhoidon suositukset. Ne ohjaavat entistä parempaan metsien käsittelyyn, kuten esimerkiksi vuorovaikutukseen, naapureiden informointiin etukäteen, luontokohteiden tunnistamiseen suunnittelussa ja hakkuukoneen ohjaimissa, herkkien kohteiden pesimäaikaisten hakkuiden välttämiseen ja maisemanhoitoon. Paitsi silloin, kun ne unohtuvat, kuten mummoystäväni mökkisaaressa.

Oliko kiire, oliko liian suuret tuottotavoitteet? Olivatko maastokäynnit liian vaivalloisia ja kalliita, vai satelliitin tiedot pilviverhon takana? Unohtuiko yhteinen vastuumme luonnosta, tästä erityisen herkästä ja ainutlaatuisesta?

Vaikka joskus on tylsää totella normeja, hakea lupia, lukea tutkimuksia ja opiskella ohjeita, niiden ymmärtäminen tuo meille tietoa. Vanhan viisauden päälle voi rakentaa uutta, kesähakkuissakin. On tärkeää pitää huolta metsistämme, sillä ne ilon, suojan ja raaka-aineen lisäksi sitovat ja varastoivat hiiltä. Monimuotoiset, monilajiset ja kasvukuntoiset metsät ovat valmiimpia säilymään ja sopeutumaan ilmastomuutoksen aikana.

Hellät hakkuut?

Keskustelumme lopulla yksi vaari kertoo nähneensä unta hellistä hakkuista. Luontokohteet on suojeltu, linnunlaulupuut säästetty ja ketunkolot kierretty. Puut on kaadettu ilman öistä kolinaa ja kantojen vierillä uudet taimilapset jo kurottelevat kohti aamutaivasta, kun vaari heräsi uniltaan virkeänä kuhankeittäjän vislaukseen.

Kirjoittaja:

Päivi Salpakivi
Aktivistimummo ja metsänhoitaja
Lue lisää Päivistä

Herätys, ahdistus ja toivo - matkani Aktivistimummoksi

Aktivistimummo Seija Kurunmäki kertoo blogissaan oman ilmastotietoutensa heräämisestä, ilmastoahdistuksesta ja toivosta. Hän kertoo myös Aktivistimummot-liikkeen synnystä. Blogi toimii alustuksena Espoon kaupungin Hiilijalanjäljillä- tapahtuman esitykseen 1.6.2022 klo 17.

Olin pohjalaisen 6-lapsisen yrittäjäperheen toinen lapsi. Ensimmäisenä koulupäivänä otin pyörän tarakalle uuden koululaukkuni ja ajoin reilun kahden kilometrin koulumatkan. Pyörä oli jäänyt isosiskolta pieneksi. Äiti oli ommellut koulumekkoni. Ensimmäistä koululaukkuani käytin neljä vuotta, oppikouluun menoon saakka.  Elettiin aikaa, jolloin säästäväisyys oli iso arvo.

Uusiutuvia luonnonvaroja käytettiin 60-luvulla Suomessa niin, että ne hyvin riittivät koko vuoden tarpeeseen.

Kulutus oli kasvanut vähän yli uusiutuvien luonnonvarjojen vuonna 1973, kun täytin 17 vuotta. Hankin itsekin innolla uusia vaatteita. Farkkujakin lähes joka vuosi. Olin silloin kouluneuvoston jäsen. Siellä ei puhuttu ilmastonmuutoksesta eikä ilmastoahdistuksesta. Huolta kannettiin koulutyön lisäksi TV:ssä nähdystä Biafran nälänhädästä. Se oli tosin helppo unohtaa, “koska se oli niin kaukana” eikä tv:ssäkään asia ollut kovin usein.

Vuonna 1973 läpikäytiin öljykriisi. Silloin sammuteltiin valoja, lämmitettiin öljylämmitystaloa enemmän omilla puilla, kun oltiin huolestuneita siitä, että öljyä ja lämpöä riittää. Silloin ei oltu huolissaan ilmastosta.

70-luvun alkuvuosiin asti kulutimme Suomessa luonnonvaroja kohtuudella eli vain sen verran kun yksi maapallo pystyi niitä tuottamaan.

Opiskellessani vuodesta 1976 alkaen elintarviketieteitä Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa, tapasin neuvontaopin luennoilla saman tiedekunnan limnologeja sekä heidän karismaattista professorinaan Pekka Nuortevaa.  Jotkut opiskelijoista oli mukana Koijärveä pelastamassa 1979. Arvostin heidän aktiivisuuttaan, vaikka en olisi itse uskaltanut ryhtyä viranomaisia ja maanomistajia uhmaamaan.

80-luvulla elettiin kulutuksen tosi hulluja vuosia - niin minäkin

Kun valmistuin 80-luvun alussa, suomalaisen keskimääräinen luonnonvarojen kulutus ylitti jo reilusti maapallon kantokyvyn. 80-luvulla elettiin velkarahaan perustuvaa talouskasvua ja jälkikäteen ajateltuna kulutuksen tosi hulluja vuosia. Samaan kulutushuumaan upposin itsekin. Olihan se kahden akateemisen työssäkäyvän 3-lapsisessa taloudessa mahdollista ja jopa normitapa elää. Olkoonkin, että molempien perheen vanhempien lapsuuden perustana oli säästäväisyys ja köyhyyskin. Ehkä innostuimme kulutusjuhlaan juuri siksi? Mediassa esiteltiin rikkaiden hankkimia hienoja autoja. Itsekin ajoin työmatkoja Espoosta Pasilaan Amerikan autolla. Olin iloinen, että minulla oli käytössä firman parkkipaikka, kadulle sen koslan parkkeeraaminen olisi ollut tosi vaikeaa.

90-luvun alkaessa näytti tuhlailusta tulleen valtavirtaa. Silloin myös kulutuksen kääntöpuoli eli puhe ilmastosta ja luonnon köyhtymisestä lisääntyi. Puhuttiin muustakin kuin takavuosien otsonikadosta. Yritykset alkoivat tehdä vastuullisuusraportteja. 

Ilmastopuheen kärjen katkaisi 90-luvun lama. 1991 tehtiin suuri devalvaatio ja Neuvostoliiton kauppa romahti. Vaikka taloushuolet vähensivät ilmastopuhetta, taloustilanne vähensi kulutusta.  Onneksi.

2000-luvulla yritykset heräsivät vastuullisuuteen

Olin isossa viestintätoimistossa töissä 2000-luvun alusta lähtien.  Ruoka-ja terveysviestinnän rinnalle nousi vastuullisuusviestintä. Yritykset näkivät, että kuluttajia kiinnostaa yritysten vastuullisuus ja mm kasvihuonepäästöt. Myös kiinnostus tuotteiden alkuperään kasvoi.  Tuloksia huolestuttavasta ympäristön tilasta alkoi tulla ja niistä viestittiin hyvin. Osa ihmistä alkoi toimia omassa elämässään säästävämmin. Osa vähätteli ja piti ilmastopuhetta vouhotuksena ja ilmiöitä normaaleina säätilojen vaihteluna.

Vuonna 2005 perustin kollegan kanssa oman viestintään ja tutkimukseen erikoistuneen yrityksen. Siellä otimme terveys- ja ruokaviestinnän rinnalle erikoistumisalueeksi aiheet: vastuullisuus ja kestävä kehitys. Tieto lisääntyi, kun pääsin mukaan aiheeseen liittyviin kehitysprojekteihin. Itselle tärkeä kumppanuus oli Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA. Sen yksi tavoite oli Suomen ruokaviennin kasvattaminen.  Hankkeessa katsottiin tulevaisuuteen ja huomioitiin lisääntyvä huoli luonnon tilasta ja ruoan riittävyydestä.

Skenaariohanke toi herätyksen vuonna 2008

Tulevaisuuksia luodattiin ammattimaisesti vedetyn skenaariohankkeen turvin. Se avasi silmäni. Skenaariohankkeen ohjausryhmässä teki töitä monipuolinen joukko tutkijoita ja ilmastonmuutoksen ymmärryksen edelläkävijöitä.  Mieleen jäi erityisesti  toimittaja Pasi Toiviainen, joka esitteli mediassakin todella pessimistisiltä kuulostaneita skenaarioita, jos nykyinen meno jatkuu.  Nyt voi todeta, että ne skenaariot ovat toteutuneet – vielä ennustettuakin huolestuttavampina.

ERA-ohjelman loppuraportissa esittelimme tulevaisuusajatukset jäsennettynä matriisiin kahden ulottuvuuden, ilmastonmuutoksen rajuuden ja poliittisen toiminnan kautta.

Silloin tuntui varmalta, että viisaat päättäjät, maiden välinen yhteistyö sekä pakottava lainsäädäntö toimii niin tehokkaasti, että pahimpien skenaarioiden ennustama kriisi ja tuhoutuva maailma pystytään välttämään.

Se hanke herätti minut. Aloin seurata alan keskustelua ja uusia avauksia. Innostuin Ajatushautomo Demoksen työstä, joka konkretisoi hienosti, mihin me länsimaissa ja koko maailmassakin olemme menossa. Hyvää ja pelottavaakin materiaalia esitti myös Ilmastoasioihin sittemmin keskittynyt USA:n entinen varapresidentti Al Gore, kun kävi Suomessa Nordic Business Forumin tilaisuudessa 2011.  

Pariisin sopimus loi orastavaa toivoa 2015

Uutta toivoa toi Pariisissa vuonna 2015 järjestetty ilmastokokous, jossa solmittiin oikeudellisesti sitova maailmanlaajuinen ilmastosopimus, jonka allekirjoitti 195 maata.  Ilmastosopimuksen tavoite oli pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan. Sopimuksen osapuolta on pyrittävä toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen.

Eläköityminen toi aikaa ja lapsenlapset motivaatiota

Suomi 100-juhlavuoden ison projektin jälkeen olin suunnittelemassa työelämän kiireestä luopumista ja paluuta yrittäjäarkeen. Päätöstä vauhditti ensimmäisten lapsenlasten syntyminen vuonna 2017.

Työelämästä poisjäänti herätti myös halun pitää yllä työssä neljän vuosikymmenen aikana syntyneitä monipuolisia ja osaavia verkostoja. Monilla oli lapsenlapsia, mutta ei enää arjen työelämän kiireitä. Osaaminen ja verkostot heillä oli sekä koulutuksen tuoman osaamisen lisäksi kokemusta (lue: mummoviisautta) ja iso huoli maapallon ja lastenlasten tulevaisuudesta.

Ahdistus iski  2018 -  IPCC -raportti ja Greta Thunberg

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n lokakuussa 2018 oli korutonta luettavaa. Maailma sai tietää, että  ilmastopolitiikan kunnianhimoa on nostettava, mikäli valtiot haluavat pyrkiä kohti 1,5 asteen tavoitetta Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti. Kansalliset päästövähennyslupaukset eivät riitä.  
Moni niin nuori kun vanhakin huolestui. Erityisesti nuorten lisääntyvästä ilmastoahdistuksesta saimme kuulla niin mediassa kuin lähipiirissäkin.

Ruotsista lähti ilmiö Greta Thunberg, joka nousi julkisuuteen elokuussa 2018 yhden hengen mielenosoituksella Ruotsin valtiopäivätalon edustalla. Ilmiö kasvoi maailmanlaajuiseksi Fridays for Future-ilmiöksi, johon osallistui alussa erityisesti nuoria.

Ahdistuksesta toivoon 2019

Ihmettelimme ystävien kanssa, miksi aikuiset ja vanhempi väki on hiljaa. Jos nykymeno jatkuu ja omilla toimilla pahennamme luonnon tilaa, miten selitämme sen 20 vuoden kuluttua lapsenlapsillemme.

“Mummo, miksi ette tehneet mitään silloin 2020-luvulla, kun vielä olisi voinut muuttaa suuntaa. “

Kaivattiin sekä malttia että nopeita tekoja. Niin rohkeutta kuin empatiaakin.
Syntyi Aktivistimummot-liike.

Nuorten ja median aktivoitumisen myötä myös denialistien ääni tuntui kovenevan. Ilmassa oli vastakkainasettelua, joka vei kaikkien energiaa.  Tajusimme, että nyt kaivataan sekä malttia että nopeita tekoja. Tarvitaan osaavaa ja rohkeaa aikuisten ryhmää, joka vaikuttaa päättäjiin ja luo turvaa lapsille ja lapsenlapsille. Syntyi Aktivistimummot-liike.
Oli hienoa kokoontua ryhmässä, jossa pääsi monelta kannalta pohtimaan tekoja, joilla voimme vaikuttaa.

Ryhmän syntysanat sanottiin ääneen ja somessakin tammikuussa 2019, jolloin pienellä porukalla kokoonnuimme Sitran ERÄtauko-keskusteluun. Ryhmä laajeni 12 mummon moniammattilliseksi perustajajoukoksi. Yhteisvoimin teimme raamit ja tavoitteet Aktivistimummot-liikkeelle.  Raamit kirjasimme manifestiksi. Kiteytimme pääviestit: toivo, kohtuus ja teot.  Julkistimme liikkeen nettisivut ja facebook-kanavan 23.10.2019. Lue lisää www.aktivistimummot.fi

Paljon tehtävää. Yhteistyö kantaa.

Nämä kaksi ja puoli vuotta ovat olleet antoisia.  Olemme toteuttaneet tietoa lisääviä tapahtumia, aktivoineet energian säästöön, palkinneet edelläkävijöitä, haastaneet päättäjiä, keränneet rahaa suojeltavaan Mummonmetsään ja innostaneet mediassa lisää mummoja ja mummohenkisiä mukaan, niin Suomessa kuin maailmalla. 
Ryhmämme Facebookissa on yli  6000-päinen ja twitterissäkin äänemme kuuluu.

Mitä olemme saaneet aikaan ja mitä on suunnitteilla?

Siitä lisää Espoon Hiilijalanjäljillä-tapahtumassa 1.6.2022. Tule mukaan.

Seija Kurunmäki
seija.kurunmaki@kuule.fi
Aktivistimummot-liike

Kulutustarina 11: Tarja 7v.

Kun Tarja aloitti koulun lähes 70 vuotta sitten, maapallolla eli noin 2,5 miljardia ihmistä. Tarjan lapsenlapset ovat nyt koululaisia ja maapallon väkimäärä on kolminkertaistunut.

Ilmastonmuutoksen hidastaminen vaatii ruokatottumustemme muutosta, jotta ravitsevaa ruokaa riittäisi seuraavillekin sukupolville. 

Ruokatottumuksiamme voimme muuttaa vähentämällä eläinperäisen ruoan käyttöä ja valjastamalla mikrobit ruoan tuotantoon. Suomalaiset tutkijat ovat kehittäneet menetelmiä biovalkuaisen tuottamiseksi korvaamaan eläinperäistä proteiinia. Biovalkuaisen ympäristöjalanjälki voi olla jopa 90 prosenttia pienempi kuin eläinperäisen tuotannon. Toivoa siis on!

Tarja Kujala

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.
Tarinat päättyvät tähän. Lue kaikki tarinat täältä.

Kulutustarina 10: Seija 7v. ja 17v.

Ensimmäisenä koulupäiväni vuonna 1963 täytin 7 vuotta. Minulla oli uusi koululaukku ja ajoin kahden kilometrin koulumatkan pyörällä. Äiti oli ommellut minulle koulumekon. Käytin koululaukkua kolme vuotta. Se oli aikaa, jolloin uusiutuvia luonnonvaroja käytettiin Suomessa säästellen. Ne riittivät koko vuoden tarpeeseen.
Kulutus oli jo vähän yli uusiutuvien luonnonvarjojen vuonna 1973, kun täytin 17 vuotta. Silloin ei vielä puhuttu ilmastonmuutoksesta eikä ilmastoahdistuksesta.

Nyt, kun olen 65-vuotias, nykyinen kulutuksemme Suomessa vaatii kolmen maapallon luonnonvarat. Maailma elää keskimäärin kahden maapallon kulutusvauhtia. Se on kestämätöntä.

Aktivistimummona opettelen takaisin kohtuullisen kulutuksen tielle. Samaa opetan lapsilleni ja lapsenlapsille. Tuhlaaminen ja ylikulutus lisäävät ahdistusta.
Kohtuus on parasta kaikessa.

Seija Kurunmäki

Aktivistimummojen kulutustarinat ovat osa ilmastoaktivistein yhteistä ylikulutusviikkoa. Kaikki 11 tarinaa löydät täältä.

Kulutustarina 9: Sisko 5v.

Kun Sisko oli viisivuotias, hän sai Ruotsista lahjaksi kumipallon. Se oli lapselle aarre. Suomessa oli sodan jälkeen pula kaikesta energiasta ja monista raaka-aineista.  Toisaalta tulimme vähällä toimeen. Siskon kodissa oli lamppujen lisäksi vain yksi sähköllä käyvä koje: putkiradio. Voimakkaan teollistumisen, palvelujen ja kotitalouskäytön kasvun vuoksi sähkönkulutus on kaksinkertaistunut jokaisella vuosikymmenellä 1950-luvulta 2000-luvulle.

Sähköntuotannossa ollaan Suomessa onneksi jo lähellä omavaraisuutta. Ydinvoima tuottaa sähköstä nyt noin kolmasosan, tulevaisuudessa enemmän. Jo 85 prosenttia on hiiletöntä sähköä. Etenkin tuulienergia on kasvussa, ja aurinkoenergia paikkaa tuotannon vaihtelevuutta.

Viisivuotiaan lapsenlapseni maailmassa voidaan siis tehdä sähköä luontoa säästäen.

Sisko Pörsti

Aktivistimummojen 11 tarinaa on osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022. Kaikki tarinat täällä.

Kulutustarina 8: Reetta 4v.

Kun Reetta oli nelivuotias, peruna kuului ruokapöytään. Kaikki söivät perunaa keitettynä, paistettuna, muusina, laatikkona, piirakkana, kukkona. Koululaisilla oli syksyllä perunannostoloma.

Suomalainen söi vuonna 1950 perunaa keskimäärin noin 142 kiloa vuodessa, vuonna 2016 keskimäärin 46 kiloa.

Toivon, että nelivuotias lapsenlapseni saa nyt ja tulevaisuudessa lautaselleen perunaa, joka kasvaa lähellä ja jonka hiili- ja vesijalanjälki on tuntuvasti pienempi kuin riisin tai pastan.

Reetta Meriläinen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 7: Liisa 1v.

Kun Liisa oli yksivuotias, imeväiskuolleisuus oli Suomessa 40 jokaista tuhatta elävänä syntynyttä vauvaa kohti. Viime vuonna vastaava luku oli alle kaksi. Liisan ollessa vauva, naisten elinajanodote Suomessa oli 70 vuotta ja miesten 63 vuotta. Viime vuonna syntyneiden tyttöjen elinajanodote Suomessa on 85 vuotta ja poikien 79 vuotta. Tieteellisen tutkimus- ja kehitystyön tuloksena on voitu vaikuttaa valtavasti ihmisen elinikään. 

Toivon lastenlasteni saavan todistaa vastaavanlaisia valtavia eri tieteenalojen kehitysaskeleita ilmastoystävällisen energian tuottamiseksi ja kestävän kehityksen hyväksi.

Liisa Viheriälä

Kulutustarina 6: Leena 7v.

Kun Leena 1950-luvulla kävi kansakoulua, oli hänen lempiruokansa koulussa makaronivelli. Vellit, puurot ja keitot olivat pääasiallisia kouluruokia ja lihaa käytettiin tuolloin vähän. Lihaa syötiin Suomessa 50-luvulla 29 kg vuodessa per nenä.

Nyt 2020-luvulla lihan kulutus per henkilö on Suomessa 79 kg. Korkeimmillaan se oli 2010-luvulla 81 kg, mutta erilaiset kasviproteiinit ovat alkaneet vähentää lihan kulutusta, mikä sekä terveyden että ilmaston kannalta on erinomainen asia.

Kun Leena-mummon silmäterä Aimo aloittaa parin vuoden päästä koulun, hän toivottavasti saa siellä lempiruokaansa makaronilaatikkoa, jossa jauhelihan korvaa härkis, nyhtis tai vastaava ja jonne mummon tavoin voi raastaa joukkoon porkkanaa, nam nam!

Leena Hinkkanen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 5: Helena 12v.

Kun Helena oli 12-vuotias, mökkirannassa Suomenlahden saaristossa uitiin joka ikinen päivä. Elokuussa laiturilla oli hauska maata katsomassa meduusoiden liikkeitä kirkkaassa vedessä. Helenan vanhin lapsenlapsi on 12-vuotias ja viettää kesiä samassa saaressa. Viime kesänä sinilevän määrä oli merialueilla huipussaan poikkeuksellisesti jo heinäkuun puolivälissä. Meduusoja on samoilla rannoilla ehkä vieläkin, mutta niitä on vaikea nähdä sameassa rantavedessä.

Millaisia muistijälkiä lapsenlapsille jää Itämeren rannoilla ja Suomenlahden saaristossa vietetyistä kesistä?

Helena Kääriäinen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 4: Eevis 6v.

Kun Eevis (67) oli kuusivuotias, maapallolla eli kolme miljardia ihmistä. Maapallon pinta-alasta n. 60 prosenttia oli luonnontilaisia ja koskemattomia, ihmisen vaikutuksen ulkopuolisia alueita.

Eeviksen lapsenlapsi Siiri on kuusivuotias toukokuussa 2022. Maapallon väki on yli kaksinkertainen ja luonnonvaraiset alueet ovat hänen isoäitinsä elinaikana, 67 vuodessa, kutistuneet puoleen. Koskematonta luontoa on jäljellä noin 30 prosenttia. Joidenkin tutkijoiden mielestä paljon vähemmän. Miten elonkirjon on käynyt, kun Siiri tarkastelee sitä 67-vuotiaana vuonna 2083? 

Eeva-Riitta Piispanen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 3: Carita 6v.

Kun Carita aloitti 6-vuotiaana kansakoulun Helsingissä, Suomessa oli henkilöautoja noin kolmekymmentä tuhatta. Silloin 1950-luvun alussa oli siis yksi auto 150 suomalaista kohden.

Viime vuonna, kun hänen lapsenlapsensa Jali aloitti koulun, autoja huristeli Suomen teillä lähes satakertainen määrä eli 2,7 miljoonaa. Nyt autoja on yksi jokaista kahta suomalaista kohden.

Autoistuminen on vaatinut yhteiskunnilta kaikkialla maailmassa valtavia investointeja teihin, siltoihin, pysäköintipaikkoihin ja liikennejärjestelmien kehittämiseen. Toivon Jalin saavan todistaa päästöttömien kulkuneuvojen voimakkaan yleistymisen lähivuosina.

Carita Koivunen 

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 2: Anu 6v.

Anu oli 6 vuotta ja Lauttasaaren rannan kaislikoissa leikittiin naapuruston lasten kanssa kaiket päivät labyrinttimäisillä käytävillä juosten. Joskus laitettiin säilykepurkkien alle kaisloja palamaan ja paistettiin ruisleivän siivuja evääksi. Kaisloista rakennettiin myös nukkuma-alustat nukeille. Kotona lastenhuoneessa oli sänkyjä ja pieni pöytä ja sen ympärillä tuolit. Leluja oli yhden laatikollisen verran. Se riitti hyvin kolmelle.
Meille tuli kerrostalon ensimmäinen telkkari. Kerran viikossa Tesvisio lähetti lastenohjelman. Silloin kahdeksan naapuruston lasta istui meillä ihmettelemässä televisiota. Kaikkea oli vähän, mutta puutetta ei ollut mistään.Nykyään kaatopaikka on pullollaan toimivia televisioita ja leluja ja koko tavarataivas rakentaa nykypäivän 6-vuotiaalle tarpeita.

Anu Harkki

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 1: Anne 4v.

Nelivuotias Anne nautti 60-luvun alussa metsäretkistä viikonloppuisin perheen kanssa ja, no niin, varsinkin eväistä. Muurahaiset olivat hieman kiusallisia, mutta kaikki pikku mönkiäiset ovat osa korvaamattoman arvokasta biodiversiteettiä. Sen katoaminen on uhka seuraaville sukupolville.  Harvaan asuttuna maana Suomen merkitys eliölajien säilyttämisessä kasvaa tulevaisuudessa entistä suuremmaksi, ja jo nyt monen lajin eurooppalaisen kannan pääosa esiintyy Suomessa. Suomen vanhaa, luonnontilaista metsää ei saa enää hävittää.  

Anne Leppänen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Raidoista ja kimalaisista

Tunnistatko raidan metsässä? Tiedätkö, miksi se on niin tärkeä kimalaisille? Aktivistimummo Armi Temmes kertoo raidoista ja kimalaisista lisää. Nyt, raidan kukkimisen aikaan, on juuri hyvä hetki lähteä metsäretkelle lastenlasten kanssa.

Hyönteishotellit ovat muotia. Niitä onkin mukava askarrella tai vaikka viedä lahjaksi tuttavan pihaan. Hyönteishotelleista puhutaan, koska pölyttäjähyönteiset ovat vähentyneet ja pölyttäjien katoaminen tietäisi esimerkiksi monien hedelmien ja marjojen kasvattamisen loppumista. Pölyttäjiä ovat esimerkiksi kimalaiset, mehiläiset ja perhoset.

Kimalainen, tuo paksu pörriäinen, on yksi tärkeimpiä luonnonvaraisia pölyttäjiämme. Kimalainen lentelee ympäri, eikä yleensä pistä kuin aivan henkensä hädässä. Talven tullessa eloon jää vain yhdyskunnan kuningatar, joka herää aikaisin keväällä aloittamaan uutta yhdyskuntaa. Jos näet kimalaisen aikaisin keväällä, se on melko varmasti kuningatar. Jos se on sisällä, auta se ulos vaikkapa lasin ja postikortin avulla.

Kuningatar tarvitsee heti siitepölyä ravinnokseen, jotta se jaksaisi rakentaa pesän ja aloittaa munimisen. Mutta mistä se löytää ravintoa?

Vaikka kevään puutarhakukat, kuten krookukset tarjoavat kimalaiselle siitepölyään ravinnoksi, parhaiten kimalainen löytää ravintoa metsästä, missä eräs tärkeimmistä aikaisin keväällä kukkivista puista on raita, puumaiseksi kasvava leveälehtinen paju. Raidan lehdet ovat huomattavasti leveämmät kuin useimmilla pajuilla – noin 3-8 cm – ja 5-12 cm pitkät. Raita voi kasvaa noin 50-vuotiaaksi ja vanhemmiten sen kaarna on halkeileva ja kaarnainen – raidallinen. Raita kasvaa usein yksittäin, mutta joskus muodostaa pieniä metsiköitä. Se kukkii toukokuussa 3-7 cm pitkin kellertävin kukin ja kimalaisia voi olla kukinnoissa niin runsaasti, että pörinän kuulee puun juurelle.

Lisää raidasta esimerkiksi Juha Laaksosen luontoretki -radio-ohjelmassa: https://areena.yle.fi/audio/1-50813663.

Tee retki lastenlasten kanssa toukokuussa kuuntelemaan kimalaisten pörinää raidoissa. Aloittakaa miettimällä, miten raita tunnistetaan metsässä. Kokeilkaa vaikkapa pientä testiä: https://www.is.fi/menaiset/vapaalla/art-2000006567318.html.  Apuna raidan tunnistamisessa toimii vaikkapa https://luontoportti.com/t/948/raita tai https://puuproffa.fi/puutieto/yleista-puista/raita/.   Voit myös istuttaa omia raitoja pihan reunamille tai mökin lähistölle aurinkoiselle tai puolivarjoiselle paikalle.

Teksti: Armi Temmes

Kuva: ammattilehti.fi
Katso lisää kuvia ja tunnistetietoja https://luontoportti.com/t/948/raita

Mummot ja lapsenlapset luonnon helmassa

Aktivistimummojen perustajaryhmä osallistui Sitran ja Erätauko-konseptin mukaiseen luontodialogi-päivään 9.3.2022. Kävimme keskustelua luontoon liittyvistä tuntemuksistamme ja luontokokemuksistamme lastenlastemme kanssa. Aktivistimummo ja kirjailija Sisko Pörsti (kirjailijanimi Sisko Latvus) kirjoittaa blogissa “luontosuhteesta” ja päätyy “luonnon helmaan”.

Olen asunut vuosikausia elämästäni suurissa kaupungeissa. Viimeistään aikuisiällä vietety seitsemän vuotta Pietarin keskustassa avasivat mieleni ymmärtämään, etten viihdy sellaisessa ympäristössä, josta alkuperäinen luonto on karsittu minimiin.  

Kasvoin maalaiskylässä, ja vaikka välillä unelmoin pääseväni kaupunkiin, dna:hani on selvästi kirjoitettu, että hyvinvointini vaatii läheisyyttä luontoon. Isäni opiskeli puoli vuotta kauppakorkeassa, mutta päätyi opettajaseminaariin, koska halusi asua maalla, viljellä omenapuita ja marjapensaita ja hoitaa mehiläisiä. Äitikin oli elänyt lapsuutensa pienessä karjalaisessa metsämökissä. 

Erityisesti kesänvietto asvaltin keskellä on tuntunut kärsimykseltä. Oikea kesä on täynnä kukkia ja tuoksuja, vihreää ruohoa ja pölyttäjien surinaa. Se on löylyjä rantasaunassa ja pulahtamista kirkkaaseen veteen. 

Vanhetessaan useimmat meistä kaipaavat lapsuutensa maisemiin

Vanhetessaan useimmat meistä kaipaavat lapsuutensa maisemiin. Nekin, jotka ovat varttuneet kaupungissa, etsivät mielenrauhaa ja elämänlaatua metsistä ja rannoilta. Tämän huomasimme, kun kävimme aktivistimummojen ryhmässä Sitran innoittamaa keskustelua luontosuhteestamme ja sen välittämisestä lapsenlapsille. Alkuperin olimme määritelleet keskustelumme otsikoksi: Luontosuhtemme välittyminen lapsenlapselle - tietoa vai tunnetta?

Luonnossa voi olla vaan, ilman ohjelmaa

Mummot vievät lapsia eväsretkille metsään, poimimaan marjoja ja sieniä ja ihan vain ihmettelemään. Meidän ikäluokkamme on vielä oppinut kasvien ja lintujen nimet ja siirtää mielellään tietojaan eteenpäin. Monilla on mökki, jossa voi unohtaa kiireen ja aikataulut ja näyttää lapsenlapsillekin, että pelkkä oleminen riittää.

Keskustelun kuluessa aloimme kuitenkin oudoksua kysymyksenasettelua, jonka olimme valinneet: voiko luontosuhdettaan tosiaan välittää uusille sukupolville?  Onko se jokin irrallinen asia tai ominaisuus, jonka voi siirtää eteenpäin? Lopultahan olemme jokainen osa samaa luontoa.  Olimme kaikki sitä mieltä, että “luontosuhde”on tunnesuhde ja tunneside.

Paluu luonnon helmaan

Ja niin me mummot päädyimme lopuksi yksimielisesti toteamaan, että mehän haluamme vain palata lapsenlapsinemme kaikki yhdessä luonnon helmaan. Sanotaan sitä sitten vaikka paratiisiksi.

Kirjoittaja
Sisko Pörsti
Aktivistimummo ja kirjailija

 Piirros
Anne Leppänen

Ansaitsemme metsärauhan

Aktivistimummo ja ilmastopuhuja Anu Harkki peräänkuuluttaa blogissaan metsärauhaa. Hänen on mummona on vaikea ymmärtää, että lehdot valkovuokkoineen, lapsuuden jännittävät, synkät korvet ja kangasmetsät ovat uhanalaisia. Mitä meille jää, missä voimme kokea metsärauhaa, jos ne menetämme?

Nousen vanhojen, humisevien kuusten välissä kulkevaa polkua ylös.  Polku on eläinten polku, hirvien, peurojen, mäyrien ja kettujen polku järven jäälle.  Kesällä eläimet kulkevat juomaan järven raikasta vettä, syksyllä hirvet uivat rannasta kirkkoniemeen metsästäjien haulikkoja pakoon.  Polku on kapea, se nousee järveltä kapeaa kannasta pitkin, mutkitellen metsän syvyyksiin.  Yli satavuotiaat kuuset seisovat kiemurtelevan polun reunalla, ja niiden alimmat oksat ulottuvat osin polulle. Yritän väistellä niitä, lumisia oksia, osin naavan peittämiä.  Aina mökillä ollessa kuljen tämän polun.  Minusta tuntuu, että en kulje meidän ihmisten metsässä vaan eläinten, kuusien ja vanhojen mäntyjen metsässä.  Täällä minä olen pieni, ohimenevä hetki, metsän ikiaikaisessa elämässä.  Sellainen tunnelma synnyttää syvän rauhan kokemuksen, metsärauhan.

En kulje meidän ihmisten metsässä vaan eläinten, kuusien ja vanhojen mäntyjen metsässä

Metsä on tärkeä monella tapaa, tutkimukset ovat osoittaneet, että metsässä kulkeminen laskee verenpainetta ja sillä on monia muitakin terveysvaikutuksia.  Vielä tärkeämpi rooli metsillä on planeettamme terveydessä.   Metsät muodostavat maapallon tärkeimmät hiilinielut merien ja muun kasvillisuuden lisäksi.   Suomessa monet metsälajit ovat jo uhanalaisia ja lajien lisäksi uhattuina ovat myös erilaiset metsätyypit.  Talousmetsien hoitotoimenpiteinä korpemme on ojitettu, metsänkasvun tehostamiseksi, ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan tämä on aiheuttanut järvien vesien tummumisen humuksen valuessa vesistöihimme. 

Metsärauha säilyttää monimuotoista luontoa

Lähes 80 prosenttia metsätyypeistämme on uhanalaisia, esimerkiksi korvet, lehdot ja vanhat kangasmetsät.  Mummona minun on vaikea ymmärtää tätä, että lehdot valkovuokkoineen, lapsuuden jännittävät, synkät korvet ja kangasmetsät ovat uhanalaisia.  Mitä meille sitten jää, missä voimme kokea metsärauhaa?

Suomen metsistä on suojeltu vain runsaat kuusi prosenttia, vaikka olemme sitoutuneet noudattamaan YK:n biodiversiteettisopimusta, jonka mukaan metsistä tulisi suojella vähintään 17 prosenttia.  Biodiversiteetti tarkoittaa luonnon monimuotoisuutta ja lajikirjoa, jonka säilyttäminen on olennaista luontokadon estämiseksi.

Globaalina tavoitteena suojella 30% maailman maa- ja merialieista

Koko maapallo on biodiversiteettikriisin keskellä ja miljoonaa lajia uhkaa sukupuutto.  Tällä hetkellä YK:n biodiversiteettityössä etsitään seuraavia tavoitteita planeetan luonnon pelastamiseksi Kiinan heinäkuisessa Kunmingin kokouksessa.  Alustava tavoite on, että 30% maailman maa- ja merialueista suojellaan.

Voitaisiinko suurin osa valtion metsäomaisuudesta suojella?

Suomen metsien kokonaispinta-ala on 26 miljoonaa hehtaaria, ja valtio omistaa metsistä runsaan kolmanneksen.  Jos YK:n tavoitteet toteutuvat suurin osa valtion metsäomaisuudesta tulisi biodiversiteetin ylläpitämiseksi suojella.  Yksityisten metsien suojeluun tarvitaan lisää kannustimia, mutta Metsähallituksen omistamat valtion metsät ovat meidän – kansalaisten metsiä. Miten me voisimme yhdessä vaalia metsiämme, omaa metsärauhaamme? Tulisiko meidän – kansalaisten vaatia omia metsiämme suojeltaviksi?  Tämänkaltainen suojeluvaatimus ei estä metsäyhtiöiden nykyisen kaltaista toimintaa Suomessa, ja mahdollistaa jatkossakin metsätalouden kannattavan toiminnan.

Me aktivistimummot puhumme kohtuuden puolesta.   Tiedämme, että olemme joka vuosi ylikuluttamassa maapallon voimavaroja.  Tämä ylikulutus murtaa luonnon tasapainon, vesistöt saastuvat, metsät katoavat, aavikoituminen lisääntyy ja sukupuutto kohtaa liian monia eliölajeja.  Nyt voimme vielä muuttaa käytöstämme ja pelastaa tämän upean kotiplaneettamme, mutta aikaa on vähän.

Suomi on Euroopan metsäisin maa, kolme neljännestä pinta-alastamme on metsää.  Olen sitä mieltä, että jokainen suomalainen ansaitsee oman tapansa nauttia metsistämme, löytää sieltä kuntoilun iloa, terveyttä ja rauhaa.  Epäilen kuitenkin, että valtaosa meistä tuskin huomaa, että aitoa luonnonmetsää alkaa olla vaikea löytää, varsinkin Etelä-Suomesta.  Kuinka pysäyttää tämä luonnontilaisten metsien hävittäminen? Pitäisikö kiivetä taas eduskuntatalon portaille banderollin kanssa vai saisimmeko aikaan laajan keskustelun metsistämme, sellaisen keskustelun, joka johtaisi metsärauhaan? 

Anu Harkki
Aktivistimummo, FT, MBA
EU Climate-pact Ambassador
Emerita tutkimusjohtaja
anu.harkki@welho.com
tel +358400436997
@harkkianu

Piirros: Anne Leppänen